Mellan tarina | Blogi

Jouluaattona otettu kuva (24.12.2011)
On tarpeellista kertoa viime joulusta 2011, koska silloin minun tarina eli bloggaaminen alkoi. Halusin jakaa tämän teidän kanssanne, olkaapas hyvät!

Olipa kerran joulukuu, jolloin Mella voitti eräässä blogissa arvonnan. Arvonnan palkinto oli täynnä vaaleanpunaisia juttuja: glitteriä, fimoja, tarroja ja muuta. Mella mietti, että olisikohan oman blogin aloittamisessa jotain pientä säpinää omaan arkeen. Mella aloitti toivomalla joululahjaksi isältä, että saisi itse tilata kynsiaiheisia juttuja Ebaysta. Kun aatto saapui... lahjoista löytyi mm. fimohyrriä, glitteriä, ensimmäiset irtoripsipaketit ja paljon paljon muuta. 

Bloggailu alkoi ensin kynsiaiheisina postauksina, mutta myöhemmin tuli myös muut aiheet mukaan. Blogin nimi oli alusta asti jo tiedossa: Like it. Love it! Nimi vain symboloi sitä, että miten ensin vain tykästyy johonkin asiaan, mutta sitten rakastuu! Mellalle alkoi tulla myös lukijoita, ensin tuttuja ja myöhemmin muita ihmisiä jotka olivat kiinnostuneita samoista asioista. Bloggaamisesta tuli erittäin iloinen asia ja siitä olisi voinut puhua päivät pitkät kavereillekin.

Joulukuu 2011 muutti Mellan elämän.

Kiitos siis teille ihanille ihmisille siellä ruudun takana. Jokainen kommentti lämmittää mieltäni kuin jouluaamuinen glögi. Jokainen asia piristää minun arkea kuin koristeltu pipari. Jokaista lukijaa arvostan niinkuin maukasta kinkkua. Sori, nyt meni omituiseksi...

27 kommenttia :

  1. Ps. Tämän piti olla yksi luukuista, mutta sattui pieni vahinko ja painoin entteriä joten olkoon normaali postaus joulukuun yhteydessä. :) Kiitos, näkemiin!

    VastaaPoista
  2. Ois kiva lukee postaus nuoruudestasi! Tai no nuorihan olet nytkin, mutta esim. yläasteajoista :D Olitko kiltti, hyviä arvosanoja saava oppilas vai "pahis" ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein joskus sellaisen "luonnoksen", mutta ajattelin sitten ettei kukaan olisi valmis kuulemaan minkälainen olen ollut yläasteella. :D Ja nyt kun kerran sitä olet pyytänyt, niin ehdottomasti tämä idea otetaan huomioon ja se postaus voisi jossain vaiheessa tullakkin. :)

      Poista
    2. Heii, mäkin haluan kuulla sun kouluajoista :3

      Ihanat noi viimeset lauseet tossa postauksessa :D

      Poista
    3. Teitähän on monia kiinnostuneita, en mä tiedä uskallanko mä koko totuutta siitä kirjoittaa! "Teinikuvatkin" pitää etsiä. ;D

      Poista
  3. Hahahahaa :'DD Nuo viimeiset lauseet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on hyvät vertauskuvat! :D :D :D

      Poista
  4. Ihana :3
    itse en enää edes muista mikä sai minut aloittamaan bloggailun :D
    Minä kannatan noita anonyymin ehdotuksia :))

    ps. Kinkku on kyllä hyvää :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ollut sitten vissiin blogimaailmassa jo pitkään? :) Joo, postaus on sitten tulossa, mutta päivämäärä vielä tuntematon. Pitää alkaa nimittäin muistelemaan vähän kauemmaksikin kuin vuoden päähän... :D

      Poista
    2. Nykyistä blogiani olen pitänyt vuodesta 2010 asti, mutta sitä aikaisemmin minulla oli toinenkin blogi, enemmän lifestyle. Sitä päivittelin vuonna 2009, mutta sitten poistin sen ja aloitin puhtaalta pöydältä :DD

      Wuhuu, sitä postausta sitten odottelemaan :))

      Poista
    3. Aika kauan, kun kohta on jo vuosi 2013! :)

      Poista
  5. Tämähän oli kiva ! Aina on hauska tietää mikä saa ihmiset kirjoittamaan blogia ^^
    "Jokaista lukijaa arvostan niinkuin maukasta kinkkua.", jälleen kerran taidan saada kiittää sinua hyvistä nauruista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä kun muistan, että miten aloitin bloggaamisen niin hyvähän se on täällä kertoa ja vieläpä samoihin aikoihin eli jouluna! :D Hehe! Hyvä, että sait vähän nauraakkin minun hömelöille vertauksille. :D

      Poista
  6. Ihana postaus:)
    Siä oot alottanu munkans samoihin aikoihin bloggamisen sitten, miäkin alotin bloggaamisen joulukuussa 2011 :)muistaakseni 12 tai 18 päivä tulee mun blogille 1 vuotta täyteen:) pitääki tarkistaa toi päivä niin vois tehä jotain synttäripostausta tai jotain muuta kivaa silloin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ole ihan varma minä päivänä aloitin, mutta äkkiäkös tuon vanhasta blogista tarkistaa. :) Vähän sattumaa, kun samoihin aikoihin alettiin bloggaamaan! :D

      Poista
    2. Just tarkastin ja se onkin jo huomenna:O miten muistin että se olis ollu 12 tai 18 päivä.. pitää nyt saada joku päivä ensi viikolla tehtyä synttäri postaus.. niin paljon kokeita ens viikolla että katotaan miten kerkeän!.:)

      Poista
    3. Minulla on ensimmäinen postaus tehty 18. päivä joulukuuta! :D Koskien voittamaani jouluarvontaa, mistä puhuin tuossa tekstissä. Joo, minullakin saattaa olla mainintaa silloin ehkä! Onnea kokeisiin... :)

      Poista
  7. Ihana tarina! :3 Muistan, kun jotain kautta törmäsin blogiisi ja siellä oli muurahaiskarhusarjakuva :D:D Blogisi vaikutti tosi mielenkiintoiselta ja sinä kivalta ihmiseltä, niin oli pakko jäädä lukijaksi :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin muistan suunnilleen sen kommentin minkä laitoit, kun kehuit sarjakuvaa ja sanoit selanneesi sen jälkeen blogiani taaksepäin aika pitkälle ja liityit vielä lukijaksi. :) Ihana kommentti ja sydämmellinen oli se. ♥

      Poista
    2. Ps. Minulla ei olekaan sitä sarjakuvaa täällä uudessa blogissa esillä. Pitänee tehdä päivitetty postaus. :)

      Poista
    3. Awww <3 Ja joo, laita se johonkin :D Saan taas nauraa niille kun ne on hassunhauskoja ;D

      Poista
  8. oo, oon aina halunnut olla maukas kinkku ;);)

    muahaha, tähän voisinkin laittaa tarinan kun oltiin muutama vuos sitten miehen maman pikkujouluja viettämässä ja mentiin joittenkin miesten ohi ravintolassa niin siinä sitten toinen niistä äijistä tokaisi: " tos meni muutama hyvännäköinen ja pari kinkkuu" xDDDDDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maukas kinkku on parasta joulussa! :D Ovatpa olleet äijät vitsikkäällä tuulella, mutta voisin mäkin kinkku olla ihan mielelläni. :))

      Poista
  9. Aww. Ihana tarina<3 Ja ihana mella ja blogi (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, Fani kiitos paljon kauniista sanoista! :) ♥

      Poista