Sukulaisia ja räppi-ilta | Syntymäpäivät (1)


Terve kaikki! Syntymäpäivien ja läksiäisten juhlinta on virallisesti ohitse ja nyt olisi tarkoitus parin postauksen muodossa kertoa fiiliksistä. Ihanat kaksi päivää oli todellakin, niin laitan teille nyt ensiksi kuvia perjantaista ja sitten lauantaista. Lahjapostaustakin tulossa pian!

Perjantai (12.7.'13)

Simba odotteli vieraita ja sai taas osakseen paljon haleja sekä ihastelua!

Sukulaisille ja muille vieraille pidettiin ihan rennosti vaan kakkukahvittelut ja keskusteltiin sen ohessa tulevasta muutosta ja sen aiheuttamasta jännityksestä!

Illasta kaikkien lähdettyä, meillä oli Tuomon ja parhaan ystäväni kanssa muuta ohjelmaa...

Illalla alkoi kello 20.00 räppi-ilta Naapurinvaaran Huvikeskuksessa!

Esiintymässä olivat: Cheek + Mikael Gabriel, Elastinen + Timo Pieni Huijaus ja Jukka Poika


Paikkamme: lavan vasemmalla puolella, ei liian kaukana eikä ihan lähellä

♥ Cheek veti ihan mahtavasti, olinhan itsekin ihan liekeissä! Laulujen ohessa hän kehui myös paikkakuntaamme, mistä hänellä on lähtenyt live-esiintyminen silloin aikoinaan vauhtiin (Pipefest). He myös vetivät Jossu -kappaleen Jukka Pojan kanssa ensimmäistä kertaa kokonaan livenä läpi tuolla. Mainitsipa Jare vielä pari sanaa Vain Elämää -ohjelmasta, missä hän oli mukana.

Kappaleet mitkä jäi mieleen: Jossu, Liekeissä, Mitä tänne jää ja Tinakenkätyttö

PS. Elastinen esiintyi Timo Pieni Huijauksen kanssa tässä välissä, mutta olimme suurimman osan tauolla.


Paikkamme: lavan oikeassa kulmassa ihan lähellä "toisessa" rivissä

♥ Jukka Poika oli kans aivan mahtava ja osasi laulaa juuri ne laulut mitkä halusin kuulla! Ihanan rento meininki ja tuon laulajan ääntä kuuntelisi vaikka kuinka monta tuntia putkeen. 

Kappaleet mitkä jäi mieleen: Mielihyvää, Siideripissis, Viestii ja Älä tyri nyt

Ihan mahtava ilta oli ja hyviä esiintyjiä, huh huh en voi muuta sanoa. Jalat kiitti kyllä paljon, koska väkijoukon keskellä siellä pompittiin ja heiluteltiin lantioita sekä tietysti kädet ilmassa koko ajan. Ihan kuin olisi ollut jollain liikunta/tanssitunnilla sen 5 tuntia. 

Mitkä laulajat olette nähneet livenä?

13 kommenttia :

  1. Oon nähny nuo kaikki livenä :) Ehania kuvia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe! :D Minä oon nähny Cheekin jo vissiin kolmatta kertaa ja aina vaan paranee! Kiitos kommentista. :)

      Poista
  2. en oo nähny ketään noista mutta cheek on paras

    VastaaPoista
  3. Mä en oo oikein tähän suomiräpin/regen sisään päässy, muutenku et Sabotage on ihana. Haluisin kyllä kauheen kovasti nähdä Happoradion livenä, ja ootan tosi kuumeisesti et ne lopettaa keikkataukonsa :< ♥

    (muistin just et mun eka keikka ever oli Pikku G....hehe)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tää suomiräppi on sytyttäny jo ihan ala-asteelta asti ja Pikku G oli juurikin niitä ensimmäisiä levytyksiä, mitä kuuntelin. Btw, siistiä et oot nähny Pikku G:n livenä, aww! :D

      Mä en oo ihan vielä Sabotagelle lämmennyt, mutta ystävät on aina ihan fiiliksissä kun levikset repee soi!

      Ps. Äitikin tykkää Happoradiosta. :)

      Poista
  4. Mä en oo nähny kans ketään noista, mytta cheek ja jukka poika. Ps. Katon samalla tässä juuri vain elämää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania molemmat! :) Ja katotko siis niitä uusintoja telkkarista? Se oli kyllä hyvä tv-ohjelma ja kakkoskautta odotellessa!

      Poista
    2. Juu uusinnat laitoin nauhalle :)

      Poista
  5. Höö empä bongannu sua, ison mahan kanssa olin opettamassa vauvalle vähän mun musiikkimakua :D Harmitti tuolla kun ei oikein nähny lavalle mut kuuli,se oli pääasia :) Cheek oli kyllä ah <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh! Olisi pitänyt muistaa ilmoitella blogin puolella, että sinne oon menossa. :) Ja pitäähän sitä lapselle jo ajoissa opettaa, mikä on hyvää musiikkia haha! :D

      Ja Cheek! <3

      Poista