Simban suosikit | Tuotetestaus


Miu! Minä tässä kirjoittelen näillä valtavilla tassuilla ja kerron teille vähän lempiherkuistani. Äiti oli eilen hakenut Mustista ja Mirristä minulle persialaisille tarkoitettua kuivaruokaa, nam! Varmaan osti sitä vasta nyt, koska Misu yleensä ahnehtii kaikki minun ruoat kupista. Tuhma Misu. :< Aiemmin söin myös Royal Canin -merkkistä pentujen ruokaa ja sekin on ihan hyvää!


Paketissa on minun kuvani! :3 Olenpas söpö. Ja murot ovat pieniä palleroita - joten niitä on paljon helpompi syödä kuin edellisiä. Heti kun äiti laittoi niitä kuppiin, kävin tunnin aikana mutustelemassa muroja ainakin kolme kertaa! Niin mjaukasta se oli. 


Minulle maistuu myös Whiskasin murot, paitsi seassa on myös pahoja muroja. Esimerkiksi nuo keltaiset isot neliön muotoiset murot. Kippaan ne aina kupin ulkopuolelle, koska ne on pahoja! :< Äiti taisi ostaa näitä väliaikaisesti, koska ei päässyt aiemmin hakemaan minulle nuita uusia muroja!


Syön joka päivä murojen lisäksi aamupalan, päivällisen ja iltaruoan. Kaikkea lihaisaa, että kasvan isoksi leijonaksi murrr! Asettelin ruoat parhausjärjestykseen! Ensimmäisessä on hyviä pieniä paloja ja hyvää kastiketta, joten sen hotkaisen hetkessä. Toisesta ja kolmannesta yleensä on vaikea mutustaa isoimpia paloja, joten jätän ne syömättä. Kastikkeet lipitän! :3


Minulle on ihan oma herkkupurkki! Se on täynnä erilaisia namusia, mitä äiti tilaa zooplussalta tai on ostanut ihan kaupasta. Näitä saan, kun olen ollut kiltti lapsi! Miu!  Ja herkkumurojen lisäksi saan lihatikkuja. Whiskasin lihatikut maistuvat kanalle, kalalle ja suosikkini on se häränliha. Nam!


Kaiken lisäksi sain vielä ruokareissulta uuden lelun! Lelu tuoksui jollekkin huumaavalle ja rapisi hassusti. Se osaa myös lentää ja tykkään siitä niin paljon. Äiti puhui, että tirppa saattaa syödä minun murot, jos en ole tarkkana! :< Minä syön sen!


Ps. Linkeistä saat ILMAISIA HERKKUJA, puhun juuri sinulle toveri siellä!

Liity postituslistalle ja saat ilmaisia näyteherkkuja postiluukusta! :3

Friskies Soft Crunch -näyte nam, odotan jo tuota innolla!

Reviiri -lehti - äiti tilasi tuollaisen lehden kotiin, jossa on paljon kissajuttuja!

V.I.C -klubi psst! tuolta saat Gourmet-juttuja, jos äitisi mielestä olet erityinen kissa!

Syöttekö samoja herkkuruokia?
Onko teidän äiti ihan hupsu?

24 kommenttia :

  1. Ihana postaus :D Muutamasta linkistä nappasin näytteet.

    Meidän koira syö Royal Caninin raksuja, koska se ei muista oikein välitä. Siitä pienestä pussista riittääkin suunnilleen puoleksi vuodeksi :D

    VastaaPoista
  2. Meillä on mamma ja pappa ihan sekopäisiä kissoille lässyttelijöitä.
    Meillä herkutellaan pääasiassa kuivatetuilla lihapaloilla, ja whiskasin namitikuilla, joita pitää saada kokonainen tikku per viiksikarva.

    Valitettavasti meille ei anneta riittävästi herkkuja, namipäivä pitäisi olla joka päivä.

    kehrrrräävät terveiset Simballe
    t. Muru, Hönö, Lusmu ja viu Purrrh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkupäivä pitäisi olla joka päivä, eihän sitä muuten kasva! :3

      Miu, terveisiä takaisin! ♥

      Poista
  3. Jade: Meidän äiskä on ainakin ihan hupsu, koska se syöttää mulle sellasia ruokia joita pitää pureskella kunnolla, siis kuvittele! Eihän näin hieno neiti voi pureskella, mieluummin lipittäisin myös niitä kastikkeita vaan..

    Hugo: Munkin kuva on raksupussissa! Sain näyttelystä semmoisen näytepussin, mutta oon antanut Jadenkin syödä niitä koska se tykkää niistä enemmän kuin mä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :O Saatko ihan oikeaa villilihaa, vautsi! En varmaan osaisi pureskella niitä vielä näillä leijonan alkuisilla hampailla...

      Murot on parhaita, murot kissan tiellä pitää. Miu! :3

      Poista
  4. Aww :'3

    Meidän Elsalle maistuu lähinnä vain ns. vuoka/pateetyyliset ruuat (Pirkan kana-ateria on lemppari!), mitkään missä on paloja kastikkeessa ei kelpaa ainakaan muussaamatta : D Raksujen suhteen Elsa on kuitenkin aika kaikkiruokainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi jospa saisikin aina muussatun lautasen eteen, niin ei tarvitsisi tehdä purentatyötä! :3

      En ole vielä saanut pateetyylistä kokeilla, pitääkin pyytää nätisti! ♥

      Poista
  5. Ihana postaus ja niin ylisöpö simba <3

    VastaaPoista
  6. Täältä lähettää pikkuinen Typy Simballe terkkuja :3♥ Äiti laittoi äskön tilauksen näytepakkaukset ja täällä odotellaan vesi kielellä! itse tykkään myös Gourmetin kissan ruuista, niin herkkua!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Typy! ;3 Toivottavasti namit saapuvat sinulle yhtä pian kuin minullekkin! Niitä odotellessa, nam miu! ♥

      Poista
  7. Ihana postaus , Simballe palon terveisiä .. pitäiskin laittaa herkkutilaus zooplussaan kisuille , noh , lokakuussa sitten viimeistään :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos! :3 Zooplussa on paras kauppa kissoille! ♥

      Poista
  8. AAAAWWWWWWW!!! <3 Mun sydän just suli <3

    VastaaPoista
  9. Voi kuinka ihana postaus hihiiiihhi! :')♥

    VastaaPoista
  10. Ihana postaus ja näyttää todella mjaukkaalta ! Siis myös mun kissani mielestä;) Kissa itse sanoisi kyllä
    "Olen aika nirso, tykkään herkuista ja kuivaruoasta, mutta pehmeistä ruoista syön yleensä vain kastikkeen ja joskus harvoin koko ruoan. Pehmeää ruokaa tekee mieli oikeastaan vain pari kertaa vuodessa"

    Meillä on siis todella outo kisu, se kun tykkää raksutella koko ajan vain raksuja:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kyllä ihan sama juttu! Yleensä siksi nuista märkäruoista menee niin paljon hukkaan, kun se ei syö kun vähän tai lipittää kastikkeen... :D

      Raksut on parhaita ja niitähän pitääkin olla koko ajan kupissa! :3

      Vaikka Misu nyt olisi aivan eri mieltä, raksut ei maistu mut märkäruokaa vois vedellä pitkät päivät! Haha!

      Poista
  11. Ihana Simba. <3 :) Onko muuten 90 luku postaus tulossa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teemaviikko on tulossa, mutta se vaatiikin odotettua pidemmän ajan toteuttaa. :)

      Poista