Syntymäpäivälahjat | 21 v. (13.7)

Kanger eSmart -sähkötupakka / Väri: helmiäispinkki | Tuomo
Moi! Palataan vielä sinne syntymäpäiviin, jotka olivat aiemmin heinäkuussa. En ollut odottanut keltään muulta lahjaa paitsi Tuomolta, mutta tulihan niitä muiltakin. Ystävien lahjoja jäi vielä puuttumaan tästä postauksesta, koska kuvasin nämä jo alkuviikosta ja en millään kerinnyt sisällyttää muita tähän postaukseen. Muista lahjoista varmaan näkyy sitten vilauksia Facebookin puolella!  

Tuomo yllätti minut täysin ja hankki tällaisen sähkötupakan, josta on joskus ollut puhetta. Aloitussetin mukana tuli kaksi nikotiinitonta nestepulloa, USB-laturi ja toinen sähkötupakka samassa värissä. Tuossa on sellainen näppäinlukko, että sitä pitää painaa viidesti avatessa ja lukitessa.

Säilytyslaukku (koruille, meikeille) ja kauppalaukku | Äiti
Pyyhe ja matkarahaa | Isovanhemmat

Äiti ja isovanhemmat kyseli paljon, että mitä haluaisin synttäreinä... Ei minulla ollut erityisiä toiveita, joten äiti puolestaan hankki minulle ihania pinkkejä säilytyslaukkuja (Seppälästä ja ruokakaupasta). Mummi ja ukki sekä toinen ukki oli laittanut minulle matkarahaa kirjekuoreen ja ihanan turkoosin pyyhkeen. On nyt sitten säästössä mm. elokuun Tuurin ja Helsingin matkalle!

Hiustenhoitotuotteita, lahjakortti Seppälään sekä ihana lasinen kissakoru | Appivanhemmat
Anoppi ja appiukko oli myöskin muistaneet minua kaikella tarpeellisella! Värjättyäni latvat pinkiksi olin enemmänkin kuin innoissani näistä samaa väriä mukailevista hiuspurkeista, jotka auttavat värin ylläpitämiseen ja hiusten kuntoon! Lahjakortti Seppälään on aina plussaa ja anoppi on tehnyt minulle mm. myös joulun aikoihin tällaisia lasikoruja. Ihana ja hauskan näköinen kissa! :)

Hopeinen kaulakoru, kynsitarroja ja kynsilakka | Vilma
Vilma paras ystäväni oli muistanut minua kynsituotteilla ja kauniilla hopeisella korulla. Tämä paketti kyllä koostuu kaikista minun lempiasioista: hopea, lepardi, timantit ja sininen glitteri. Ei siis yhtään tarvitse epäillä etteikö Vilma tuntisi minua enemmänkin kuin hyvin!

Kiitos kaikille muistaneille!  

16 kommenttia :

  1. oikei kivoja lahjoja oot saanu ♥ Varmasti kaikki tulee tarpeen ja on hyödyllisiä, ainakin siltä näyttää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! ^__^ Noniin oli kyllä tosi kivoja ja hyvin ajateltuja lahjoja! <3

      Poista
  2. Vaikuttaa kyl kaikki tosi hyödyllisiltä lahjoilta :') Nuo leopardi kuviolliset kynsi tarrat näyttää muutes niiiiin ihanilta! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja todellakin! :) Pitääpä laittaa ne tässä joku päivä ja kokeilla miltä näyttää kynsiltä. :3

      Poista
  3. Kivoja lahjoja oot saanut =)
    En tiiä joko mun kirje tuli ?

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Tuli joo, mutta en tosiaan kerinny kuvata sitä! :) Kiva lahja!

    VastaaPoista
  5. mites toi sun sähkötupakka...oletko tykännyt siitä ? entä poltatko muuten tupakkaa ? millainen ero noissa mauissa on nikotiinittoman ja nikotiinillisen välillä ? ite oon vaan polttanut nikotiinitonta ja jestas miten hyvää se onkaan !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä sitä jonkin aikaa käytin, mutta se jäi aika nopeasti pois. :D Pitäisi taas ottaa uudelleen käyttöön! Ja joo ihan normaalia tupakkaa polttelen. Tuo sähkötupakka on tosi mietoa muistaakseni, siitä on aika kauan kun viimeksi kokeilin. Vähänkö hyvä, että oot nikotiinittomaan siirtyny, voi kun pystyisi itsekkin. :)

      Poista
  6. mä oon siis aina polttanut nikotiinitonta tuolla sähkötupakalla...mutta ajattelin et auttaisko toi nikotiiniä sisältävä esim paremmin rentoutumiseen ? tuntuu kun on noita muksuja ja saa pää punaisena huutaa niille et hermot on iha riekaleina..
    sehän noissa on hassua et kumpikin ono saman hintaisia !!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no joo en oo nikotiinitonta polttanu niin pitkään et tietäisin eron nikotiinilliseen mitä tulee rauhottumisen tunteeseen, mutta aika moni ihminenhän rauhottuu kuitenkin tupakasta ja yleensä ne polttaa niitä missä on nikotiinia niin en tiedä onko nikotiiniton sähkörööki yhtään samanlainen ja korvaava tuote. :D Sun pitää vaan kokeilla, mutta kyllä mä suosittelen ettet vaihta kun kerta nikotiinitonta jo käytät!

      Poista
  7. moikka..no siis mie retkahdin ja ostin uuden sähkötupakan...siinä on pidempi kestoinen akku ja toiseksi se on sangen söpö..tilasin sitten myös nesteitä..ja otin kuin otinkin 6ml sisältävää nikotiinilllistä nestettä..ja pakko sanoa etten mä nää mitään eroa nikotiinillisen ja nikotiinittoman välillä..ehkä pitäisi tuprutella enempi et osais sanoo erot..mutta nää maut vasta koukuttaa siis aivan ihanan maukkaita,,,vanilja on yksi lempparini ja laku ja mansikka...ja melkein kaikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos et huomaa mitään eroa niin kannattaa sitten vaihtaa takaisin siihen nikotiinittomaan! Kieltämättä nykyaikana on keksitty vaikka minkänäkösiä söpöjä sähköröökejä ja tietysti kaikkia eri makuja! On se jännä, että siitä pyritään tekemään trendi. :D Lolly Puff kertakäyttösetkin savukkeet näytästää, että ne olisi jotain imettäviä karkkeja. Huh.

      Poista