Joulukissat | Luukku 24


Luukku 24! Muutimme joulun perinnettä ja laitettiin heti aamulla kaikki lahjat kuusen alle. Haluttiin nähdä, että mitä kissat tykkäisivät lahjojen rapinasta kuusen alla. Päivän mittaan on vuorotellen Simba, Felix ja Misu viihtynyt lahjojen seassa tai samaan aikaan on kaksikin ollut. Paketit saaneet kyytiä ja nauhoja on ollut kiva pureskella. Koristelin edellisenä päivänä myös kuusen, joten siinäkin oli veljekset avuliaina auttamassa. Nauhoja piti ottaa kiinni, kun niitä ripusteltiin kuusen ympärille. Kummatkin osasivat myös sanoa, että onko joulupallot liian alhaalla tassujen ulottuvilla. Kissat ovat myös mestareita maistamaan joulun herkkuja, joten savukala ja kinkkun on maittanut. Miten teillä on mennyt perinteet kissojen kanssa? Simba oli viime vuonna kaksin Misun kanssa viettämässä joulua, joten tämä on ensimmäinen joulu Felixille meidän kotiväen kanssa. Minkälaista sitten ensi jouluna? Toivotan todella ihanat joulut kaikille kotiväelle ja lemmikeille! Parasta on sulkea blogi ja siirtyä kissojen kanssa leikkimään leluilla sekä maistelemaan herkkuja. Veljekset odottavat innolla, että pääsevät esittelemään lahjoja sitten lukijoille. Väittävät, että ovat olleet erityisen kilttejä koko vuoden!

Hyvää joulua!

10 kommenttia :

  1. Joulupaketit kuusen alla jo aamusta! Ollaan vähän kadeja teille kaverit. Mutta mekin autettiin kovasti kuusen koristelussa. Hauskaa joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli vähän huono idea aamusta laittaa, koska kuvan jälkeen iski joulurallit! :D Simba ja Felix kunnialla hajottanut kuusen koristeita ja varastanut nauhoja lahjoista sekä kaadellut niitä... Saa nähdä tuoko pukki edes lahjoja vintiöille. :) Hyvää joulua teille kisuset! <3

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Hyvää joulua toivottelee veljekset! :3

      Poista
  3. Oikein hyvää joulun jatkoa teille <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Samoin sinulle ja kissoille. :) <3

      Poista
  4. Ihanaa joulupäivää <3 Kisuilta jouluisia terkkuja. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää joulupäivää myös sinne kisuille meidän kisuilta! <3

      Poista