Simba ja Felix vahtina | Luukku 11


Luukku 11! Muistan vieläkin elävästi, kun kävimme katsomassa yhteistä kämppää Tuomon kanssa ja huomasin tämän ikkunan puoleisen pöydän. Se tulee olemaan kissojen pöytä. Kissat saisivat rauhassa katsella mitä etupihalla tapahtuu ja vahtia kun tulemme miehen kanssa kaupasta tai asioilta. Pistää väkisin hymyksi, kun näkee ulkoa meidän ikkunaan ja siellä tuijottaa kaksi karvapalloa. Rakkaat naapurit muistavat myös välillä pysähtyä katsomaan ikkunaa, että onko Felix tai Simba vahtivuorossa. Jatkuva ikkunaan hengittäminen on tosin ollut vähän huono asia, kun siihen kerääntyy jälkiä helposti ja niitä pitää puhdistaa. Pöytää käytetään myös toiseenkin tarkoitukseen, koska Simba syö siellä. Totesimme Felixin tultua, että kissat eivät voi syödä yhdessä. Pikkuveli kun ajattelee, että isoveljellä on varmasti aina paremmat ruoat kuin hänellä. Pöydän toisella puolella on kaikki keittiötasot mihin on kissoilta pääsy kielletty, mutta herkullisia ruoan tuoksuja voi nuuskia omalla pöydällä. Samalla tavalla olohuoneen pöytään mentäessä kumpaakin on toruttu. Yksi pöytä on sallittu ja siinä saa olla. :)

Onko teillä sääntöjä?

14 kommenttia :

  1. Me ei saada ehdottomasti mennä keittiötasoille. Ruokapöydällekään ei saataisi mennä, mutta siitä ihmiset välillä vähän tinkivät, kun vain käytämme sitä pikaisena siirtymisalustana keittiön ikkunalaudalle ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on vähän löysää ollut sen kanssa kun kissat menee ruokapöydälle, ei aina jaksa häätää niitä pois. :D Mutta ne tietää ettei siinä saisi olla ja siksi ne nukkuu siinä aina öisin... Varsinkin herätessä kun katsoo sängystä niin näkee suoraan olohuoneen ruokapöydälle, jossa saattaa yksi karvapallo tuijotella myhäilevänä. :D

      Poista
  2. Kissat ovat vähän samanlaisia kuin lapset jos jotain kieltää nii tekevät sen varmana viimestään kun kukaan ei näe =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! On ne melkosia nuo kissat kun niin itsepäisiä ja tempperamenttisia. :D

      Poista
  3. ihania! <3 nää simba ja felix postaukset on kyllä aina viihdyttäviä...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva et oot nauttinut näistä kirjotuksista. :)

      Poista
  4. Ninni varmaan olis sitä mieltä, että täällä ei mitään muuta kuin sääntöjä olekaan! Sohvaa ei saa raapia, verhoissa ei saa kiipeillä eikä keittiön pöydille ole mitään asiaa. MÄLSÄÄ! Meilläkin on työpöytä myös "kissapöytänä", josta se saa katella pihalle - eipä se siinä kyllä koskaan vahtia pidä, vaan mieluummin hyppää patterin päälle lämmittelemään ja samalla siitä kuikuilee ulos. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo kyllä niitä välillä ärsyttää ku jotain ei sais tehdä... meillä on muuten kolme tai oikeastaan neljä raapimapaikkaa niin harvoin sohvaan raaputtavat. :D Kuitenkin jaksamisia sinne, vaikka kissat ei kuuntelisikaan käskyjä. :) Ja kissoilla pitää kyllä olla ainakin se yks mahdollisuus tiirailla ulos! Hyvä. :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Niinpä taitaa olla ja joka päivä! :D

      Poista
  6. Meillä kissat saa olla ihan vapaasti kaikilla pöydällä paitsi silloin jos syödään tai tehdään ruokaa. Ei meillä sitten muita sääntöjä oikein olekaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua aina pelottaa se, että jos antasin niitten hyppiä keittiön pöydillä miten haluaa nii sillo ne hyppäis sit hellan päälle just ku sillä on tehty ruokaa tai jotain... onneksi niin ei oo kuitenkaan käyny ja oon ajatellut, että ostaisin silti niihin suojat ettei vahingossakaa sattuis mitään! :)

      Poista
  7. Yritän komentaa siskon kissoja aina kun olen vanhemmillani kylässä, mutta eeeei auta :D Pilalle hemmoteltu ne kisut.Jos yritän lukea lehteä ruokapöydässä, niin toinen hyppää lehden päälle ja toinen kiehnää jalkaa vasten. Ihan turha heille selittää, että ette saisi olla pöydän päällä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin eihän ne nyt keltä tahansa ees ota toruja vastaan. Esim. täällä Tuomoa ei oikein kuunnella, jos se jotain yrittää kieltää. :D Minä kyllä osaan ääntä korottaa sen verran vaikka yskimällä, niin johan alkaa hippulat vinkumaan! :D

      Poista