Rintsikkailta bloggaajien kanssa | Lumingerie


Moikka! Oulussa oli taas yksi huippu tapahtuma, jossa sain muiden bloggaajien kanssa olla osallisena! Ihana, kaunis ja tyylikäs Mette oli järjestänyt meille muille rintaliiveihin painottuvan illan yhteistyössä Lumingerien kanssa. Ilta alkoi kuuden aikoihin ja kokoonnuttiin meille sopivassa tilassa, jossa heti huomioni kiinnittyi pöydällä oleviin kirkkaan värisiin alusvaatteisiin. Mette ja Lumingerien perustaja Mervi toivotti meidät tervetulleiksi sekä tarjolla oli punaiset alkumaljat mustikoiden kanssa. 

Järjestäjät: Mette ja Lumingerie

Osallistujat: Tiina, Reetta, Sarkku, Minttu, Anna, Enni
ElisaMarjo, Jenna, Jenni, Laura ja Anni     


Paikalla oli malli, jonka päällä nähtiin useammatkin eri alusvaatteet mallistosta ja kaikkien huomion vei varmasti tuollaiset urheilurintaliivit neon väreissä, jotka pystyi kiinnittämään usealla eri tavalla. Pöydällä oli tarjolla samanlaiset pinkin värisenä ja kokeilinkin pitkän aikaa sitä materiaalia ja venyvyyttä käsissä.  Muutama lehtikin oli selattava ja erityisesti bikinien ja uima-asujen osio jäi mietityttämään, että tilaisinko sieltä ensi kesälle.

Mette otti meistä halukkaista muuten illan aikana mitat, että olemmeko käyttäneet oikeita kokoja ja tosi monelle oli tullut muutos yllätyksenä. Täytyy vaan sanoa, että itsekin olin kuvitellut ihan omiani ja oli täysi helpotus, kun Mette kertoi oikean koon. Arvaukseni oli siis täysin väärässä ja olisittepa nähneet miehenkin ilmeen kertoessani. Olisi siis ihan hyvä aloittaa tämä vuosi panostamalla myös siihen laatuun ja oikean koon käyttämiseen! :)


Tarjolla meille oli kaikenlaista hyvää syötävää. Bloggaajille on tuttua, että ennen syöntiä on aina otettava kuvat herkuista... joten piti malttaa odottaa. :) Kasvissyöjille löytyi ihania tikkuja, jossa oli minitomaatteja ja mozzarellaa, tonnikalajuustopiirakkaa, porkkana- ja suklaakakkupaloja. Meten tekemä piirakka oli ihan parasta ja onneksi tajusin syödä sitä useammankin palan!


Lumingerien Mervi oli ystävällinen ja oli käynyt kurkkaamassa meidän osallistujien blogeja sekä sen perusteella valitsi meille goodie bagit. Rintaliivejähän olisi ollut hankala lahjoittaa, joten kaikkien pakettien kyljessä oli eri kokoja ja sisältö koostui sukkahousuista, hoikentavasta bodysta sekä pesupussista. Itse otin koossa M ja onneksi se löytyi tuollaisesta leopardipussukasta, haha! 

Lahjoittanut,


Panostatteko rintaliivien laatuun?

26 kommenttia :

  1. Joutais kyllä panostaa. Ärh tätä naisen elämää! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olishan se ihan mukava koittaa semmosia oikeita laadukkaita rintaliivejä, jotka istuu hyvin - niin voi verrata niitä sitten henkkamaukan halppisrintsikoihin mitä pitää millon mitenkin vääntää, kun ei tunnu mukavalta! :D

      Poista
  2. Kyllähän sitä pitäis panostaa, mutta opiskelijabudjetilla ei näille kaksosille noinvaan ostetakaan :D Haluaisin kyllä tilata lumingerielta, mutten alkaa kuitenkaan mahdolliseen vaihtorumbaan :"D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha aika hyvä vertaus! :D Ja joo ei sitä jotenkaa itekkään ajattelisi, että vois hirveesti rahaa käyttää niihin, mutta ei se varmaan riitä kun kerran ostaa niin jää koukkuun! Ja nää palautusjutut on mullekkin silkkaa kirousta, vaan oli kyllä sen verran kova myyntipuhe tällä Lumingerien perustajalla näistä rintsikoista ja postituksista, että on ainakin pakko kokeilla kerran. Kukapa tietää jos tuo mies innostuu vaikka ystävänpäivälahjaksi yhdet sponssaamaan! :D

      Poista
  3. Olisi kyllä hyödyllistä käydä ihan oikeassa liikkeessä, ne "analyysit" taitaa olla kuitenkin ilmaisia. Varmasti saa hyvää palvelua ja sitten kun on rahaa, niin käydä vaikka ostamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Olisin niin säästynyt kaikenlaiselta, jos olisin vaan kehdannut kysyä oikeassa liikkeessä, että mikä on kokoni enkä ostanut umpimähkään kaikkea, koska monet rintsikat oli myöhemmin sit ihan liian hirveitä ja niitä ei voi käyttää. :D Ja ammattilaiset osaa sitten muutenkin neuvoa oikeanlaisten rintaliivien ostamisessa! :)

      Poista
  4. Ihana postaus, Mella :) Lumingeriella on tosiaan vaihdotkin ilmasia mikä onneksi helpottaa sitä rumbaa! Ja apua kannattaa aina kysyä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia! Ihana ilta Mette. :D <3 Ja joo näin minä taisinkin sivukorvalla kuulla siitä postituksesta ja koska en oo ikinä palauttanut vaatteita postissa, niin oon sinuun yhteydessä kun päätän tilata ja jos pitää palauttaa tai vaihtaa jotakin. :)

      Poista
  5. Harmittaa niin paljon ku en päässy mukaan :(( teidän ilta kuulostaa olleen niin ihana <3 Mette ollut kunnon emäntänä :)<3 toivottavasti tulis pian jotain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ens kerralla sitten! :) Ei kyllä tosiaan aina kaikkiin pääse osallistumaan kuten en itse ollu siellä Vaatteet vaihtoon päivässä. :D Onneksi näitä tapahtumia on nyt kuitenkin ollut sopivaan tahtiin ja en malta odottaa seuraavaa juttua! :) Mette on kyllä ihana. <3

      Poista
  6. Emäntä: Vuosia sitten eräillä kutsuilla "mitattiin" koko ja se oli kyllä aivan eri kuin mitä olin käyttänyt.. Ja olen kyllä huomannut, että sen jälkeen ostamani liivit ovat olleet paremman tuntuiset päällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin! Varmasti mukava tunne kun pääsee käyttämään sitten jälkeen oikeita kokoja ja kai olet panostanut myös laatuun? :) Hyvä tietää sillä itsekkin en malta odottaa miltä oikean kokoiset tuntuvat. :D Pitäis päästä kaupoille tai tilata! :)

      Poista
  7. Mukava tapahtuma jälleen ja eipä tuu panostettua vaikka varmasti pitäs =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli kyllä! :) Niinhän sitä pitäis tosiaan, mutta yleensä tulee panostettua niihin näkyviin vaatekappaleisiin. :D

      Poista
  8. Minun on viime aikoina ollut oikeastaan pakkokin panostaa laatuun (vaikka hinta melkein itkettää :D) ja oikean kokoni olenkin tarkkaan katsonut, ettei vaan tule hutiostoja. On minut kyllä urheilurintsikoita ostaessa mitattukin, mutta se koko ei kyllä taida ihan täysin normirintsikoita vastata. Suurinpiirtein oikea kokokin minulla on ollut, ympärysmittaa vain pienennettiin.
    H&M:n rintsikoissa on kyllä vähän omat kokoluokituksensa verrattuna muihin kauppoihin. Tai siis niillä ympärys on numeroltaan isompi, kuin toisen kaupan liiveissä, jotka ovat muuten samanlaiset päällä. Tuolla jossain kommentissa taisit kys. kaupan mainita, siitä vaan tuli mieleen. :D
    Changesta taas olen kuullut useammaltakin ihmiseltä, että siellä puserretaan väkisin päälle ympärykseltä aivan liian pienet liivit periaatteella "kyllä ne käytössä sitten venyy" ja liivejä ei pysty pitämään ollenkaan. Joten sinne en ole sisään uskaltautunut. :D Mutta lumingerietä voin suositella ja palautuskin toimi oikein hyvin. :)
    Krhm, tästäpä tuli pitkä ja sekava kommentti.. Mutta kerrankin asia, johon olen edes vähän perehtynyt! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan hyvä vaan, että oot itse perehtynyt tarkkaan laatuun ja kokoon sekä mistä kaupoista kannattaa hankkia rintaliivejä! Annoit muuten minullekkin hyödyllistä tietoa nimittäin mietin just nuita H&Mn rintsikoita, että oon ajatellu mulla olevan isompi ympärysmitta kun ei ne kokoo pienemmät ainakaa hyvältä oo ikinä tuntunu mikä oli mun mitta sitten kun tuolla illassa mitattiin. Taisi siitä olla ihan puhettakin, että kaikissa kaupoissa ei nyt tietenkään kokoluokitukset oo samoja ettei aina tiedä mitä saa ja varsinkin jos tilaa, niin kannattaa just tuolta Lumingerieltakin ottaa useampaa kokoa ja palauttaa ne kaikkein epäsopivimmat. :) Kiva tietääkkin, että sulla on jo siitä kokemusta ja oot sitten tykännyt! Voisi kyllä itsekkin tuossa joku päivä alkaa kahtelemmaan ensimmäisiä sopivia ja laadukkaita rintsikoita, niin voi vaikka maailma mullistua ihan kertaheitolla. :D Ja kuulostaa kauhealta tuo Changen periaate! Itsekkin varsinkin kun on hutiostoja tehnyt ja ympärysmitta ollut mitä on, niin sitten ei tuu pidettyä kun ne ei veny edes käytössä. :D

      Tämä oli tosi hyvä kommentti, kiitos! :)
      Ps. Huomenna lähtee muuten paketti postiin!

      Poista
    2. Hetken jo kerkesin miettiä, että mistä paketista oikein puhut, mutta sitten muistin. :D Sitä hiushommelia (joku hoitosuihke?) täällä odottelenkin jo, on nimittäin niin kuivat ja kiillottomat hiukset. :(
      Itsekin tein viimeksi juuri niin, että tilasin tuolta lumingerieltä paria eri kokoa ja palautin sitten ne, jotka ei ollut sopivia. :)

      Poista
    3. Haha joko unohdit palkinnon. :D Noniin parempi kai se on niin tehdä niin ei ainakaa koko mene metsään!

      Poista
  9. Niinhan se pitäisi panostaa juu .. rahaa menee turhempaankin .. mutta se on se aina , kun halvalla saa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Pitäisi muuttaa omia periaatteitaan ja miettiä mikä on oikeasti kannattavaa, vaikka siitä pitäisikin vähän maksaa. :)

      Poista
  10. Voi vitsi teillä on ollu kyllä kiva ilta! :) Harmittaa kyllä jälkikäteen näitä teidän postauksia lueskella siinä mielessä, kun itsellä jäi tää välistä :( Mutta toivotaan, että joskus järjestyis vastaavaa uudestaankin! Oon kans ihan varma, että mulla on aivan väärä koko :D Melkeen jo nolottaa valmiiksi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä opettavainen ilta varsinkin kun en ite tiedä nuista jutuista mitään enkä oo viittiny ottaa ees selvää, mutta kaikilla on omat kiinnostuksen kohteet ja oli mukava kuunnella kun kerrottiin niin intohimoisesti kaikesta. :) Harmi kun et päässyt mukaan varsinkin jos epäilet ettet ole varma omasta koostasi! Toivottavasti Mette voisi mitata sinut sitten myöhemmin! :) Muakin vähän nolotti kun koko oli ihan eri mitä oon luullu, mutta muuttui selvästi parempaan suuntaan .:D Kiitos kommentista Vilma! :)

      Poista
  11. Kuulostaa kivalta illalta!
    Enpä oikeastaan panosta rintsikoihin, mulla on niin "tavallinen" koko, joka löytyy ihan joka kaupasta, etten sitten viitsi käydä oikeissa liikkeissä. Olisihan se varmasti järkevää, varsinkin nyt kun on kahden lapsen jälkeen koko kroppa muuttunut niin paljon. En tiedä yhtään käytänkö oikeaa kokoa..missään vaatteissani :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä justiin mietinkin ennen kommentin loppuun lukemista, että voi olla ettet käytäkkään oikeaa kokoa ja varsinkin jos se on muuttunut hiljalleen! :D Se on joko sun mentävä liikkeeseen kysymään ja laatua kannattaa aina olla, koska on hyvä, että tuntuu vaatteiden allakin hyvältä. :) Mulla muuttu niin radikaalisti koko, että on pakko kokeilla ekaa kertaa jostai ihan asiantuntevasta kaupasta ostaa rintaliivit ja verrata niitä henkkamaukan versioihin. :D Toki vaikka kokonsa tietää, niin se malli voi silti muutella aika rajusti liikkeiden välillä! Toivottavasti uskaltaudut mittaamaan ja jos sun joku kaveri tai tuttu on tommosissa liikkeissä tai vaatekaupoissa töissä, niin varmasti osaa jo neuvoa, jos ei kehtaa ihan tuntemattoman kanssa alkaa mittaamaan. :D Voi tulla yllätyksenä! :)

      Poista
    2. Kaveri käy ihan oikeassa liikkeessä mittomassa ja ostamassa laatutavaraa ja on kyllä kehunut. Oli hänkin yllättynyt, kun ensimmäistä kertaa kävi, miten väärässä on ollut. Ehkä sitä uskaltautuisi joskun hänen mukaan. Olishan se hauska verrata oikeita rintsikoita noihin markettirintsikoihin! :D

      Poista
    3. Noniin siitä on vertaistukea eli eiku kaverin mukaan! :D Nyt vertaamaan!

      Poista