Tonnikalasalaatti | Ruokaohje (4)


Moro! Salaattiviikko jatkuu normaalin tapaan ja tällä kertaa siitä löytyy suosikkiainekseni tonnikala! Ajattelin muuten ottaa tämän kuukauden kulutaulukkoon ainoastaan salaattiviikon menot, että näette miten paljon on näihin viikon tarvikkeisiin mennyt. Kaikki salaatit on meillä mennyt heti samana päivänä kun ne on tehnyt. Miehen kanssa ollaan siis syöty kokonainen kulhollinen aina päivän ja illan aikana. :) En ole erikseen maininnut mitä salaattikastiketta käytetään, mutta itse tykkään syödä kaiken Felix valkosipulikastikkeen kanssa. Monissa ohjeissa suositellaan kuitenkin tekemään salaattiin sopiva kastike itse, mutta nekin tarvikkeet tuovat lisää kuluja. Kaikki tietenkin oman maun mukaan! 


Tonnikalasalaatti

Tonnikalaa

Salaattia
Kirsikkatomaatteja
Kurkkua
Paprikaa

Raejuustoa
Kananmunia


Tonnikala sopii tosi hyvin raejuuston ja kananmunien kanssa samaan salaattiin, joten tätä on tullut tehtyä aikaisemminkin. Kananmunat keitetään ensin kovaksi, vaikka Tuomo tykkää meillä syödä sellaisia missä keltuainen on hieman löysä. Kulhon pohjalle asetellaan salaatti, viipaloidaan kurkku, kirsikkatomaatit ja paprika. Tonnikala voi olla öljyssä tai vedessä hankittu ja se sekoitetaan sitten raejuuston kanssa salaatin sekaan. Kananmunat viipaloidaan kauniiksi koristeeksi salaatin päälle ja tarvittaessa tähän olisi voinut vielä laittaa tilliä. Unohdin laittaa tilliä, vaikka sitä olisi ollut tuoreena.

Tämä salaatti on varmasti kaikkien mieleen, jotka tykkää tällaisista normaaleista versioista! Voin sanoa, että huomenna on sitten luvassa taas astetta erikoisempaa. Ihan viikonlopun kunniaksi jotain mistä saatatte yllättyä! :)


Ihastuttaako tonnikalasalaatti?

12 kommenttia :

  1. Nams tätäkin vois joku kerta tehdä.Tykkään itekki hurjana tonnikalasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tonnikala on kyllä parasta! Sitä voi syyä makaroonin ja nuudelien kaa, teen siitä "kastikkeen" aina ruokiin ruokakerman ja tomaattipyreen avulla. Myös ruisleivän päälle ku laittaa sitä ja ananasta sekä juustoo ja sit lämmittää. Onhan nuita käyttötarkotuksia. :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Voi kiva kuulla ja toivottavasti kokeilet! :)

      Poista
  3. oon kirjoittanu nää kaikki reseptit talteen ;)<3 kiitti ku jaat ohjeita ja vinkkejä ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka kiva et oot tykänny näistä ja sait inspistä! :D On ainakin terveellisiä reseptejä ja huomenna ei sitten niinkään terveellinen resepti! :) <3

      Poista
  4. Tonnikala, salaatti, raejuusto ja pähkinät! Se on lyömätön yhdistelmä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan! Oonkin nyt monelta kuullu vinkkiä et pähkinät olis hyviä tietynlaisiin salaatteihin! Pitääkin kahtoo kerkeenkö tällä viikolla viel kokeilla niitä. :)

      Poista
  5. Tonnikalasalaatti on tosi hyvää. Sopii päivän ruoaksi tai lounaaksi :) ensi viikolla on tehtävä näitä salaatteja, tosi kuva viikko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Tonnikala on kyllä parasta mitä tiedän ja vielä salaatissa. <3 :) Voi vitsi miten mahtavaa, että aiot kokeilla! Parasta tietää, että joku saa inspistä näistä. :)

      Poista
  6. kananmunat on tosi hyviä salaatissa :P

    VastaaPoista