MeNow nestämäiset mattahuulipunat testissä | Osa 2 7/12


Hei! Pyyntöjen mukaan luvassa olisi loput huulipunat esittelyssä näistä 12 kappaleesta. Kannattaa myös vilkaista ensimmäinen osa, koska siellä on aika paljon faktatietoa sekä miinuksia ja plussia tästä tuotemerkistä. Näitä nestemäisiä huulipunia saa siis tilattua Ebaysta ja ovat aika edullinen vaihtoehto ottaa testaukseen. Itse olen todella innoissani kaikista sävyistä mitä tilasin itselleni ja tarkoitus olisi kokeilla kestävyttäkin ihan arkipäiväisessä käytössä. Tämä setti on vasta tullut minulle, joten olen kerinnyt käyttää jokaista ainoastaan kuvauksen ajan.


7. Tosi mattaisen näköinen violehtiin vivahtava pinkki. Peittävyys oli tosi hyvä eikä tarvinnut kuin yhden kerroksen huulille. Tulee olemaan yksi suosikeistani ja pääsee useamminkin käyttöön.


8. Tummempi versio ylemmästä sävystä, koska näyttivät jo putkiloissaan erehdyttävästi toisiltaan. En siis suosittelisi tilaamaan numero seitsemää sekä kahdeksaa, jos on varaa valita. Itse pidin vaaleammasta versiosta, mutta ei tämä tummakaan ole niin pahan näköinen. :)


9. Ihan kirkkaan oranssinpunainen sävy niille, jotka eivät pelkää käyttää värejä. Minuun iskee enemmän tummanpunaiset sävyt, mutta tämä saattaisi olla hyvä valinta tietynlaisiin "tyyleihin".


10. Kahden vaiheilla olen tämän sävyn ja oman mielipiteeni kanssa. Huulille laittaessani tuntui ettei tästä lähde muuta kuin vähän kiiltoa. Ei siis hirveästi poikkea omasta huulten sävystäni, mutta tuo lisäystä siihen omalla tavallaan. Voisin sanoa, että kauniimpi kuvissa kuin oli livenä!


11. Ihana pinkin sävy tämäkin ja tulee mieleen Barbie nuken huulet! Kaikki pinkin sävyt ovat aina tervetulleita, en voi valittaa. :)


12. Söpö nudeen menevää väriä muistuttava huulipuna. Arkikäyttöön oikein hyvä valinta, jos haluaa jotain tyttömäisempää kuin tavallisia nuden sävyjä. Ehdottomasti löytyy myös oranssia sävyä alta kun luonnonvalossa tutkii tai kuvaa huulia.


Lopuksi vielä kollaasi kaikista postauksen huulipunista kuten edellisessäkin postauksessa. Huomatkaa, että kuvia on muokattu niin ei anna täysin todenmukaista vaikutelmaa kaikista väreistä. Minulla olisi vielä kansioissa koko setti kuvattu kasvojen kanssa, joten saatan jossain vaiheessa julkaista sellaisen kollaasin missä on kaikki 12 mattahuulipunaa käytössä kokonaisuudessaan eikä pelkästään kuvattuna yksityiskohdat.

Ajattelitteko hankkia näitä vai ette?
Mikä numero tai sävy oli suosikkisi?

16 kommenttia :

  1. 12 on aivan ihana! Räväkkä, mut kumminkin neutraali jollain tavalla :D Haluun jonkun ihanan huulipunan kesäksi ja näissä on kyllä kivoja vaihtoehtoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä oon samaa mieltä! Sopivan neutraali ja tyttömäinen. :) Katselin niitä yksittäisinä Ebaysta ja postituskulut oli aika korkeet jos tilaa vaan yhden nii kannattaa selata ehkä settinä niitä jos aikoo tilata. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Hyvä valinta! Ihana pinkki. :) Kiitos kommentista Noora! :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kyllä on! Nyt on varaa mistä valita. :D

      Poista
  4. Ooh kaikki näyttää kivalta mutta omat lempparit 7 & 10 :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä valintoja! Mä kaipaisin vielä jotain violetin sävyjä itselleni huulipunakokoelmaan. :)

      Poista
  5. 10 näyttää tosi kivalta, en ole tuollaista huulipunasävyä vielä tavannut:) muutenkin näyttävät käytännöllisiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi on vähän jännä tommonen rusehtava huulikiilto. Ei varmaan tuu itellä oikein käytettyä, mutta ompahan varalla. :D

      Poista
  6. Ihastuin sävyyn 12, pakko oli pistää tilaukseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii se on kyllä ihanan söötin erilainen ja oli mulla just yks arkipäivä päällä! :)

      Poista
  7. Mullakin on näitä pari, hintaisikseen kyllä hyviä! Tulispa noihin vaan lisää sävyjä, jotain violetteja kaipailisin minäkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan ja ei lähe millään! :D Joo kyllä mä varmaan tulevaisuudessa kun on taas ylimääräistä shoppailurahaa nii tilailen vähän violetinki sävyjä! :) Saapi sitten niitäkin esitellä ja onhan niistä kova tarve ainaiselle pinkin sävyille. :D

      Poista
  8. Onpa kiva idea esitellä punat! Tuo nro 10 viehättää kovasti, ainakin tuossa kuvassa aivan ihana.
    -minttu47-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan tässä työtä kun olivat niin juuttuneet huuliin ja piti aina vaihtaa. :D kiva kun löysit mieleisen sävyn seasta! :)

      Poista