Kuukauden kuulumiset | Huhtikuu


Moro! Olisko kuukauden kuulumiset kohdallaan? Mukavasti tähän kuukauteen on sopinut kaksi juhlapyhää pääsiäinen ja vappu. Kumpanakin kertana on tullut tehtyä jotain erikoisempaa ja sen takia varmaan koko huhtikuu meni nopeammin kuin yleensä. Sää on suosinut Oulussa, mutta perheen luona parinsadan kilometrin päässä tilanne on ollut täysin toisenlainen. Blogissa on nähty myös useampi kissoihin liittyvä juttu kuten Felixin kauan kadonneet pentukuvat! Parhaimpia asioita oli myös kun kävin Koulukadun hammaslääkärillä hampaiden valkaisussa. Olitte myös kovin kiinnostuneita huulipunista mitkä testasin huulilleni kahdessakin erässä. :) Kaikenlaista mahtui taas kuukauden sisään, joten mennään asiaan!



Felixin pentukuvat, jotka sain Felixin ja Simban isännän kasvattajalta! Oli ihana päästä näkemään näin söpöjä kuvia mitä en ollut aikaisemmin saanut käyttööni. :) 



Gordon on ihan yksi parhaimmista televisiossa esiintyvistä hahmoista mitä tiedän. Katsoin joskus kaikki Netflixissä näkyneet Hell's Kitchen jaksot ja mitä on muuten televisiosta tullut. Ainakin muistelen, että The F word, Hotell Hell ja Great escape on pyörinyt tällä hetkellä aamuisena viihdykkeenä. Ja koska Gordon on varsin äkkipikainen mies, niin nämä netissä pyörineet memet saa aina nauramaan ihan hulluna! 

Olin tosiaan yhteistyössä kuukauden alusta Koulukadun hammaslääkärissä työskentelevän Katriinan kanssa. Pääsin kokeilemaan hampaiden valkaisua ensimmäistä kertaa elämässäni ja se oli jännittävä tilanne! Kyseiseen hoitoon kannattaa kyllä varata aikaa ainakin pari tuntia, koska hampaiden pitää olla kunnossa ennen valkaisun aloittamista. Minulla ne ei niinsanotusti olleet, niin käytiin puhdistuskin läpi siinä alussa. Katriina kiittelikin myöhemmin postauksesta ja oli myös kiva lukea mitä te lukijat olitte mieltä tuollaisesta toimenpiteestä! :)



Esittelinkin näitä Ebaysta tilattuja MeNow Generation 2 huulipunia blogissa ja Facebookissa. Sävyjä tilasin yhteensä 12 ja kaikista pidin tavalla tai toisella. Muutama sävy oli todella lähellä toisiaan, joten niitä ei välttämättä erota. Nämä kyseiset huulipunat ovat muuten todella kestäviä, mutta niiden mattapinnan takia kuivuvat huuliin. Sävyt ovat kuitenkin todella kauniita! 



Pakkohan tämä kohokohta on vielä mainita kun en ole siitä tarpeeksi hehkuttanut (haha, sarkasmia)! Mäkin (ft. Ruman) kiertue sijoittui vapun aikaan Oulun ja Muhoksen baareihin, joissa olin itse mukana. Ihan epätodellinen ja onnellinen olo vieläkin, että pääsin livenä näkemään Mäkin ja kuuntelemaan kaikki ne biisit! En voi enää sanoin kuvailla, joten jääköön kuvailematta. 



Ainolan puistossa käytiin miehen siskon kanssa, kun alkoi aurinko näyttämään elon merkkejä tälle vuodelle. Olin aikaisemmin löytänyt kirpputorilta tuollaisen ihanan uuden leopardimekon ja halusin välttämättä ikuistaa sen kameraan! Päädyin tekemään kaksi postausta tästä blogiin, koska ensimmäisissä kuvissa minulla oli kuvaukselliset ilmeet ja myöhemmin näytin niitä missä ei ollut niin kuvauksellinen olo. Välillä pitää hassutella, niin ei mene liian vakavaksi! Kiitos vielä Nunnulle kuvien otosta ja kivasta päivästä! :)

Mitäs hassua huhtikuuhun kuului?

4 kommenttia :

  1. Sun huhtikuuhun on kuulunut kyllä kaikkea tosi kivaa! :)<3 Nää kuukauden kuulumiset on niin kivoja postauksia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo onhan nää ihan kiva tehdäkkin niin näkee mitä kaikkee on kerinny tehdä kuukauden sisällä! :D Sitä ei muuten oikein edes ymmärrä, että miten kaikkee on kerinny tehdä kun kuukaudet menee niin nopeasti. :) Kiitti Mimma!

      Poista
  2. Kuulostaa kivalta sun huhtikuu!:) Aivan älyttömän suloinen tuo pentu kuva!:33

    Mun suosikit huhtikuussa löytyy mun blogista:)
    http://riikkaamalia.blogspot.fi/2015/05/huhtikuun-suosikit-2015.html

    Riikka // http://riikkaamalia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Felix oli kyllä söppänä pentu ja nii Simbakin! :D

      Jee käyn ehdottomasti vilkaisee! :)

      Poista