Kuukauden kuulumiset | Kesäkuu & Heinäkuu


Moikka! Kesä meni ohi liian nopeasti ja katseet alkavat suuntautua syksyyn. Kuitenkin tässä parin kuukauden aikana olen kerinnyt nauttia mökkeilystä, huhkinut talkoissa ja tehnyt kaikenlaisia pieniä reissuja. Tatuointi oli yksi kesän kuumin puheenaihe! Tuomokin on vieraillut blogissa ja katsasteltiin muutamaan otteeseen kissojen kuulumisia. Kesällä on tullut shoppailtuakin, mutta ei ehkä niin paljon vaatteita... vaan sisustusjuttuja ja kosmetiikkaa. Nyt olisi siis luvassa minun kesäkuun ja heinäkuun kohokohtia! 


Magic Mike XXL (2015) | 
Elokuva, jonka jokaisen naisen pitäisi katsoa! Mike ja neljä muuta miesesiintyjää (stripparia) lähtevät vetämään viimeistä tajunnanräjäyttävää keikkaa.  Tämä on jatko-osa vuoden 2012 Magic Mikelle. Äitin kanssa käytiin katsomassa elokuvateatterissa ja onneksi lähdettiin! Parasta silmänruokaa pitkään aikaan ja aion hankkia kummatkin leffat heti, kun uusinkin tulee levylle. :)


American Sniper (2014)
Clint Eastwoodin ohjaama tosielämään perustuva elokuva tarkka-ampuja Chris Kylesta. Tarina kertoo siitä, kun päähenkilö nousi kymmenenvuotisen uransa aikana Yhdysvaltain armeijan tappavimmaksi tarkka-ampujaksi. Sodasta selvittyään ja kotiin palatessa tapahtui kuitenkin jotain kauheaa. Suosittelen elokuvan katsoneille googlettelemaan mitä tapahtui Kylelle, jota kutsuttiin myös nimellä "Legenda".

Bones (10 tuotantokautta)
Rikossarja, jonka pääosissa on FBI:n erikoisagentti Seeley Booth ja rikosantropologi Temperance "Bones" Brennan. Tutkimusryhmä yrittää ratkaista tapauksia tieteen keinoin ja luita tutkimalla kun taas Booth tutkii ihmisten välisiä suhteita ja sosiaalista puolta. Jokaisen jakson murhatapauksen lisäksi tarinassa nähdään ihmissuhdekiemuroita ja vaikeita pahiksia.


Kaikilla on varmaan aina kesälle se yksi jäätelömaku mitä tulee ostettua monta kertaa. Minulla taitaa suosikki vaihtua vuosittain! Tänä vuonna kokeilin tätä Classicin kerrossuklaata, kun teki mieli niin paljon suklaata. Tästä herkusta löytyy kaikkia kolmea, tumma-, valko- ja maitosuklaata.  Olen varmaan syönyt tälle kesälle jonkun viisi kappaletta. :)


Kesäkuu piti sisällään aika paljon luonnossa oloa. Pidettiin talkoot ukin luona suvun kanssa ja urakka jatkui useampina päivinä. En uskonut näkeväni sitä päivää, että Misu vierailee joskus Oulussa... vaikka olikin vain eläinlääkärikäynnillä. Puolessa välissä kuukautta käytiin vihdoin mökkeilemässä ja syömässä itsemme täyteen grilliruokaa sekä kalastettiin. Juhannuksena oli sama reissu ja otettiin paljon kuvia kukkaseppele päässä! Otettiinhan me myös päivän asusta kuvia mökillä, vaikka itikat ajoi Tuomon hulluksi. Kissojen kuulumisia pitää myös silloin tällöin päivitellä ja pojat olivat saaneet postissa leluja ystävältämme joka ylläpitää Kissankujeita -blogia. Felixin syntymäpäivät lukeutuu kesän kohokohtiin. Eikä rakkautta blogista puuttunut, kun kirjoitin minun ja Tuomon parisuhteen hauskoja puolia. 


Heinäkuussa pidin viikon hiljaisuuden blogissa, kun kuvasin videoita arkipäivistäni. Palasin takaisin yllättämällä lukijat uudella kissatatuoinnilla! Se oli vähän kuin lahja itselleni, sillä synttärini olivat lähestymässä. Esittelin blogissa tuttuun tapaan lahjoja ja fiiliksiäni kun täytin 22 vuotta. Tuomokin näyttäytyi poikaystävä -haasteessa Tein päiväreissun Hiiden Torpalle, jossa päästiin pienen seuralaisen kanssa ruokkimaan kotieläimiä. Heinäkuussa ajettiin taas mökille, mutta ihan kahdestaan Tuomon kanssa. Kissoistakin päivitin suloisia unten mailla olevia kuvia. Kirjoitin myös ajatuksia bloggaamisesta, koska halusin pitkästä aikaa tuoda mielipiteitä esille tietystä aiheesta. Sitten siirryttiin taas tyttöjen hömppään eli uutuuksia sisustuksessa. Heinäkuun lopuksi laitoin miniarvonnan pystyyn lukijoille ja esittelin Victoria's Secretin tuoksusettiä sekä lompakkoa.




Epäilemättä kesän suosikkeihin kuului lukijoiden mielestä Tuomoon liittyvät postaukset. Ihmeteltiin sitä yhdessä ja äitinkin kanssa tuli aihe esille. :) Ehkä se on vain kiva asia, että lukijat näkevät välillä bloggaajalle läheisiä ihmisiä ja sellaiset asiat kiinnostaa. Lupaan siis jatkossakin toteuttaa enemmän juttuja miehen kanssa. Meiltä jopa pyydettiin videota yhdessä, mutta saa nähdä milloin se päivä koittaa... :)


Mikä oli sinun kesäsi kuumin juttu?
Ps. Miniarvonnan voittajan yritän arpoa huomenna!

10 kommenttia :

  1. Nää on aina tosi kivoja postauksia ! :) <3 Ihana kesä ollut sulla <3 Vähänkö määki haluun nähä ton magic mike XXL ;) ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiva kuulla! :) Sun pitää kyllä ehdottomasti nähdä se! Paras leffa tänä vuonna mikä on tullu, haha. :D <3 Sullakin varmasti ollu yhtä kiva kesä!

      Poista
    2. Pitää vaikka joskus ku se tulee dvd nii vuokrata ja pitää tyttöjen ilta :)<3

      Poista
    3. Joo ilman muuta kuulostaa hyvälle! :)

      Poista
  2. Pojan syntymä oli kyllä mulle tän kesän paras juttu vaikka raskasta olikin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tietenkin! :) <3 Onneksi olkoon vielä!

      Poista
  3. Oii ihana postaus kaikinpuolin, tätä oli tosi kiva lueskella! <3 Mullakin tän kesän lemppari jätskinä on ollut tuo kerrossuklaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kiva tuli niin paljon tekstiä, että mietin jaksaako kukaan lukaista läpi. :D Nää on kuitenkin mulle sen verran hyödyllisiä kun tiivistää yhteen postaukseen koko kuukauden. :D Tai kuukaudet! :)

      Oi vähänkö kiva sattuma! Sitten tiedät mitä tarkoitan. Niin jumalaisen makuista! <3 :P

      Poista
  4. Tuo kerrossuklaa on parasta, jos en osaa valita mitä haluan tai ei ole mitään kivaa uutuutta, niin valitsen aina tuon kerrossuklaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Ja se on just sopivan suklainen lisättynä jäätelön makuun. Parasta ikinäääääää! :D

      Poista