Hyvät ja huonot uutiset | #atm


Hei! Mitä kuuluu? Ajattelin ihan pysähtyä kertomaan tämän hetkisiä kuulumisia. Postaukset pyörivät yleensä tietyn aiheen ympärillä ja siihen on vaikea alkaa puhumaan ihan sopimattomista jutuista. Muokkailin samalla Ainolan puistossa aiemmin näkemättömiä asukuvia hieman poikkeavaan tapaan. Photoshop on ystävä! Mennään nyt niihin kaikkien hyvien uutisien huonoihinkin puoliin. Tuli mieleen se sarja telkkarissa mitä en ole kuin joskus vilkaissut.

Kiitos Inkalle inspiraatiosta kuvien kanssa leikittelyyn!


Viikonloppuna ollaan suuntaamassa äitin kanssa sinne Helsinkiin. Elashow on luvattu kahdelle päivää ja onneksi ollaan perjantain näytöksessä! Sain nimittäin tänään huomata, että Elastisen lämppäreinä toimii Kube sekä Brädi! Lauantaina Brädin lisäksi esiintyy Mikael Gabriel (ei kiitos). Kuben näkemistä olen odottanut myös kuin kuuta nousevaa ja hän onkin tulossa joulukuussa Ouluun. Saan jo nyt nauttia sellaisen vartin mittaisen esityksen ennen varsinaista pääesiintyjän jännittämistä. :D Tietenkin ollaan suunniteltu muutakin ohjelmaa kyseiselle reissulle, mutta tällä kertaa en luultavasti kerkeä näkemään bloggaajaystäviäni siellä suunnalla.


Tällä hetkellä olen iloinen myös ystävistäni! Laskeskelin Facebookin mukaan, että viimeisen vuoden aikana olen hyväksynyt 50 uutta ihmistä elämääni. Se edellyttää tietenkin sen, että olen nähnyt henkilön livenä ja jutellut hänelle. Jotkut saattavat hyväksyä muilla perusteilla, mutta se tuntemattomien tyyppien haaliminen on niin last season. :D Tapahtumia on ollut ja tulee olemaan niin paljon, että en kerkiä tai pysty kaikkiin osallistumaan. Hyvän mielen tekee kuitenkin jo se, että on kutsuttu. :)

Merkkipäivä lähestyy minulla ja Tuomolla... 23. lokakuuta meille tulee 7 vuotta yhdessäoloa täyteen. Apua ja ei ole vielä edes lahjaa mietitty toisillemme! Ehkä se riittää kun toinen on siinä... just kidding, mikään ei riitä naisille. :D Olen myös tällä hetkellä tosi tyytyväinen meidän yhteiseen kotiin. Tuomon siskokin joskus heitti, että siellä on kodikkaampaa kuin hänen luona. Ystävänikin ensimmäistä kertaa käydessään sanoi ettei voi erehtyä kuka täällä asuu!


♥ Kissojen kuulumisiakin voisi hieman päivitellä tähän väliin, koska heillä on täällä paljon faneja. Misun diabetes on ollut jo pitkään hallinnassa eli lääkkeet toimii ja olo on hyvä. Äiti jopa osti sellaisen ruokajutun mikä aukeaa ajastimella, jos on joskus pitempiä aikoja poissa. Felixin kanssa ollaan hyvin edetty barffaamisessa (= lemmikkien luonnollista ruokintaa eli lihaa). Simbasta on tulossa erikseen joskus tarkempia uutisia, mutta sillä odottaa eläinlääkärikäynti merkkailun takia. Muuten pojat hyvässä kunnossa!

♥ Pitkän aikaa olen mietiskellyt minne alalle suuntautuisin seuraavaksi, koska media-assistentin opintojen lisäksi on niin paljon muutakin opittavaa. Kosmetologi ja kokkikoulu kiinnostaa! Olen kuitenkin ihmetellyt miten kauneusalaan suuntautuneilla on varaa siihen yksityiseen, koska se maksaa monia tuhansia euroja. Ajatella, että lainan maksun lisäksi pitää sitten kituutella sillä tuella mitä saa. Vaihtoehtoja kuitenkin on miten opinnot suorittaa ja aion rauhassa niitä katsella. Vihaan sitä kun läheiset ihmiset alkavat ahdistelemaan kysymyksillä. Kaikki pidämme itse huolen omista unelmista ja elämästä! :)


Mitä hyvää ja huonoa?

16 kommenttia :

  1. Wautsi! :D ihanan erillälailla muokattuja kuvia <3 Kaikkihan tuossa on hyvää, paitsi simban merkkailut ;) Hih :) Ihana oot ja hyvää helsinginreissua muru!<3 Ja turvallistamatkaa teille!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuli vielä muitakin ideoita sitten kun olin muokannu ja julkassu tän. :D Kiitos no kaikista jutuista löyty pieniä varjopuolia et esim. En kerkee nähä blogiystäviä Helsingissä ja en kerkee normiystävien kutsuihin vastata aina ja en oo hankkinu Tuomolle vielä lahjaa sekä opiskelussa rahan käyttö on mitä on ja sit tietenkin tuo Simban merkkailu... :) Sitten on niin paljo hyvääkin kuitenkin. Kiitos! <3

      Poista
  2. Kivan näkösiä kuvia (: Ja mukavaa reissua tänne Helsinkiin päin.

    Mäkin sain yllättävästi tälläviikolla tietää, että pääsenki Ela Showhun kun tuli yhtäkkiä liput saatua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Tulee pitkä matka, mutta se on ennenki tehty. :D Kumpaan näytökseen olet tulossa? Ehkä saatamme nähdä väenpaljouden seassa. :D

      Poista
    2. Lauantain (: en vaan vielä tiedä millaset paikat meillä on :D

      Poista
    3. Aaa en minäkään muista missä me ollaan! Äitillä liput. :D

      Poista
  3. Minäki täälä mietin alan vaihtoa ja opiskeluita. Saas nähä mihin sitä päätyy! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vanhaksi elää niin kerkiää käydä kaikki. :D Mutta mun mielestå ei oo mihinkää kiire eikä tarvitse ylisuoriutua elämästä. :)

      Poista
  4. Harmi ettet ehdi näkemään tällä kertaa,mutta laittelethan vaikka tekstaria jos tuleekin muutos ja ehdit näkemään =)
    Ihanaa reissua ja nauttikaa esityksestä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ilmoittelen, jos tulee muutoksia. :) Innoissaan odotan keikkaa ja shoppailua. :D

      Poista
  5. Mikael Gabriel. <3 Ahh <3!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MG on haastanu mielestäni ihan liikaa riitaa muiden räppäreiden kanssa kuten Aito Mäkkiä haukkunu radiossa ja videolla. Sen julkisuuskuva on niin pilalla tuommosen turhan lätinän takia, että mulla meni maku kokonaan. Ja ei se musiikkikaan oo semmosta mitä räpiltäni etsin. :D

      Poista
  6. Mukava postaus. Onneksi on enemmän hyviä uutisia, kuin huonoja :) ja on muuten tosi hyvä ohjelma se hyvät ja huonot uutiset. Me puolison kans aina nauretaan siinä, tosi hyvin tehty ohjelma. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukava välillä päivitellä ajatuksia tänne mitä voi konkreettisesti tulla katsomaan vuoden tai parin päästä, että onko tullut muutoksia. :D Hehe no pari hyvää ja huonoo juttuu oon ohjelmasta huomannu kun sitä on joskus vilkaissut! :D

      Poista
  7. Oi. Nämä kuvat oli kyllä tosi kivasti muokattuja ja mukava kuulla vähän sun ja kisujen kuulumisia. :)
    Haha, olen muuten samaa mieltä tuosta ylemmässä kommentista - MG:llä ei sitten mitään järkeä päässä kun meni Mäkkiä (ja muita räp artisteja) sillan julkisesti haukkumaan, meni arvostus ihan kokonaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin huomasithan maininnan sinusta tekstissä? :) ja kissoista pyrin aina tilaisuuden tullen puhumaan.
      Joo kertoo kyllä jotakin räppäristä, jos on sitä mieltä ettei muut ansaitse yrittää saman genren parissa. Aika kummallista ja sitten kun jaksaa jauhaa siitä monessa paikkaa sekä haastaa useammankin kanssa. Ei riitä ymmärrys. :D

      Poista