Lush (Comfort and Joy) | Tuomon joululahja


Helou! Tuomo on aina hakoteillä jouluisin, että mitä haluaisin lahjaksi. Tyydyn yleensä vihjailemaan tai kertomaan suoraan, että mistä paikasta tai minkälainen lahja kannattaisi hankkia. Eksyin Lushin sivulle selailemaan ihania jouluisia suihkusettejä, jotka oli valmiiksi paketeissa ja vieressä luki mitä se mahdollisesti sisältää. Vihjasin miehelle, että sieltä voisi selata jonkun kivan yllätyksen minulle, joten tuotteet olivat minulle ihan uutuuksia! Tämä on kokonaan ensikosketus kyseiseen puljuun ja täytyy sanoa, että ihan huumaavia tuoksuja oli jokainen purnukka ja saippua. Lushilta tilattiin myös äitille ja anopille yhdessä tuumin "maistiaisia". Aivan loistava lahjaidea, sillä verkkokaupassakin sanotaan, että kaikki on tuoretta käsintehtyä kosmetiikkaa, eläinkokeetonta, säilöntäaineettomia, valmistettu eettisistä raaka-aineista ja muutenkin kasviperäinen firma. 


Comfort and Joy nimisestä paketista paljastui neljä ihanaa tuotetta! Ensimmäisenä suihkugeelit- tai jellyt nimeltä Comforter ja Twilight. Comforter on kosteuttava ja marjainen joka tuoksuu ihan huumaavalta karkilta. Siihen on sekoitettu mustaherukkaa sekä sypressiä. Twilightista on sanottu, että tuoksuu laventelille ja se ei kuulu normivalikoimaan. Mieleeni tuli hieman lakritsimainen jännä tuoksu, mutta ihan kiva! Paketti sisälsi purkin nimeltä Ro's Argan vartalonhoitoaine, joka on täynnä argan-öljyä, kaakaovoita, eksoottista cupuacu-voita, brazilian pähkinäöljyä ja manteliöljyä. Vaikka siinä onkin näin pähkinäisiä juttuja, niin minun ja äidin nuuskittua korkkia tuli vain mieleeni ruusut? Viimeisenä, mutta ei vähäisempänä joulun teemaan sopiva Reindeer Rock saippua! Puolukkainen ja marjainen yhdistelmä, jonka innoituksena on ollut kalliomaalaukset. Tämä tulvi ehdottomasti paketista läpi heti kun sain avattua lahjapaperit! Kokeilemisen arvoinen kuten kaikki muutkin herkkutuotteet. :)


Lushin paras tuote?

22 kommenttia :

  1. Miranda-palasaippua on mun lemppari. En oo oikein innostunu Lushin muista tuotteista kuin palasaippuoista. Niitäkään ei oo tullu viimeaikoina enää hirveesti ostettua, kun nestemäinen saippua on niin paljon helpompi ja meni hermo saippualautasen jatkuvaan pesuun. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpäs oo kuullukkaan, kun en tosiaan oo aiemmin tuotteita kokeillut, mutta nyt iski joulun alla sellainen fiilis, että pakko saada! :D Joo se palasaippuahomma voi kyllä olla aika raskasta, joten saa nähdä miten ite innostun tuosta porosaippuasta. :D

      Poista
  2. Oon kuullu kyseisestä merkistä paljon, mutten ikin oo kokeillu. Kuulostaa hyvältä, tän tekstin perusteella ainakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sinunkin pitäisi ehdottomasti kokeilla! Pakkauksien mukana tulee lisäksi aina ilmaisnäytteitä. Pitää joku päivä kyllä pitää Lush arvonta blogin puolella! :)

      Poista
  3. En oo koskaan kokeillut, mutta oon joskus kuolaillut näitä muissa blogeissa :P Ihania! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Tulevat parissa päivässä perille kun pakettiautomaattiin tilaa. :) Tuomollakin tuli heti seuraavana päivänä tilauksesta.

      Poista
  4. Snow Fairy -suihkusaippua on ihan parasta <3 tuoksuu niin hyvälle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä saa vissiin vaan jouluisin, koska näin oon lukenut jostain? :D

      Poista
  5. Ro's Arganissa onkin tuoksuna ruusu :) se on yksi ehdottomia lemppareitani Lushilta, tuntuma iholla on kuin silkkiä <3 toinen suosikkini on Big-merisuolashampoo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä kun se on kuitenkin pähkinäinen sisällöltään. :D Ja missään ei lukenut ruusuista mitään tai sitten olen sokea! <3 Oi ja se on luokiteltu johonkin lahjapakettiin missä "parhaat tuotteet" Lushilta, joten aika varmasti hyvää settiä ja kun kerran sinäkin olet sitä mieltä. :) Pitää pistää korvan taakse tuo toinenkin puhumasi juttu! :)

      Poista
  6. Onpa kiva idea! Mun pitää ehdottomasti muistaa Lush ensi jouluna, kun lahjoja tarvitsee.

    Mulla on käytössä vain yksi Lushin tuote: Lemony Flutter. Se on ihan paras kynsille ja kynsinauhoille - voi sitä käyttää myös muuten kuivalle iholle. Suosittelen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä suihkusetit on nyt puoleen hintaan Lushin sivuilla, joten miten olisi itselle myöhäinen joululahja? ;) Itse saatan tehdäkkin vielä tilauksen tänään tai huomenna. :D Ei voi ohittaa niin hyvää tarjousta! <3 Ja kiitos vinkistä! Kuulostaa ihanalta. :)

      Poista
  7. Ostin itse avocado Co-wash shampoota joka on kosteuttava shampoo hiuksille. :D Poikaystäväni sanoi että tuoksusta tulee mieleen twister-mehujää vaikka kun ainesosia katsoo niin ei kyllä niiden perusteella tuoksua siltä. :) ja kosteuttava kasvorasva oli myös kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi nyt alko tekemään mieli Twisteriä!!! :D Slurps söin sitä yhden kesän verran koko ajan. :D Oi sinullakin siis positiivisia kokemuksia! :)

      Poista
    2. Se on kyllä hyvää mehujäätä :3

      Poista
  8. Mä voitin aikoinaan yhdestä blogiarvonnasta Lushin Lemony flutter -kynsinauhavoiteen ja se on kyllä aivan huipputuote.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellähän on nyt kivat joulualet! :)

      Poista