Rocky road kakku | Joulu edition


Moi! Törmäsin Fazerin sivuilla tähän juustokakkuun, jossa ei onneksi ollut käytetty liivatteita. Viime kertaisesta kokeiluistani jäi traumoja, kun jämät olivat lojuneet muutaman päivän sekoituskulhon pohjalla altaassa. Tämä vaikutti kuitenkin suhteellisen helpolta, joten päätin toteuttaa sen viikonloppuna porukoilla käydessä. Muuteltiin äitin kanssa hieman koristeluja, että siitä tulisi jouluisampi! Lopputulokseen olin tosi tyytyväinen, sillä halusin sellaista "home made" fiilistä.


Pohja
175 g Fazer keksimurua
50 g suolattuja cashewpähkinöitä
75 g voita

Täyte
200 g Fazer taloussuklaata
2 dl kuohukermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria

Pinta
cashewpähkinöitä
suklaarakeita
piparminttutankoja

Pingota leivinpaperi irtopohjavuokaan (18-20 cm). Sulata voi, rouhi pähkinät ja sekoita kaikki keskenään keksimurun kanssa. Taputtele seos vuoan pohjalle. Vaahdota kerma ja sulata suklaa (vesihaude tai mikro). Sekoita siivilöity tomusokeri tuorejuuston joukkoon ja laita vielä sekaan edellä mainittu kerma sekä suklaa. Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa 4-6 tuntia. Irrota kakku vuoasta ja koristele pinta lopuksi pähkinöillä, suklaarakeilla ja piparminttutangoilla. 


Miltä jouluinen kakku näyttää?

14 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Aivan mahtava kakku! Muodostu uudeksi suosikiksi, koska pohja kun on suklaa ja vähän pähkinää niin vitsi mikä kombo! Koristelut voi toteuttaa vuodenajan tai juhlapyhän mukaan! :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Parasta oli, että tämä ei ollut semmonen ällömakea mitä kakuissa aina pelkään ja ei myöskään liian suolainen! Käytettiin niitä pähkinöitä mitä oli valmiina kaapissa ja olivat aika miedosti suolattuja, niin ei sekään sitten pistänyt palasesta läpi haukatessa. :) Toivottavasti innostut kokeilemaan! <3 :D

      Poista
  3. kuulostaa ja näyttääkin hyvältä! toi koristelu tekee tosta ihanan jouluisen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan yhtä hyvää on kuin ulkonäkökin! :D Mietittiin pitkään äitin kanssa miten saataisiin jouluinen koristelu ja googlailtiin kaikkee joulukakkuja. :) <3

      Poista
  4. Namnam! :) Hyvältä näyttää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää oli pitää tehdä uudelleenkin ja kutsua sinut kahville! :D

      Poista
  5. Hyvältä näyttää ja kuulostaa, pisti kiinnostaan ku pohjaan on laitettu pähkinöitä, melekeempä pitää testailla.. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en ole itsekkään tainnut aikaisemmin syödä pähkinäpohjalla juustokakkua, mutta mietin miten en oo tajunnut sitä aikasemmin! :D Kiva jos joudat testailee! :)

      Poista
  6. Näyttääpäs herkullisen hyvältä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja olikin sitä! Leivohhan Viljamille! :D

      Poista