Kasvissosekeitto | Vegehaaste Tuomon kanssa


Heissan! Vegehaaste jatkuu ja moni kommenteissa oli toivonut, että näitä reseptejä näkyisi useamminkin. Tuomo on nyt viihtynyt enemmän keittiössä, kun aloitimme kasvisruokien testailun ja tälläkin kertaa onnistui. Pistettiin kaikkia niitä vihanneksia mitä meillä jääkaapissa oli eli meillä ei varsinaista ohjetta ollut tämän toteuttamiseen. Toki katsottiin miten keitto tai sose tehdään, koska hävettää myöntää ettei me ikinä aikaisemmin olla sitä tehty. :D Henkilökohtaisesti en välitä oikein lirumaisista keitoista, joten lisättiin sekaan täyteläisyyttä ranskankermalla. Muita vaihtoehtoja tulevaisuudessa on testata myös ruokakermaa ja koskenlaskijan juustoa piristämään lopputulosta. Niin hyvää oli, että kehuin useaan otteeseen sekä otin toisenkin kupillisen. Tänään syödään jämät ruisleivän kera. :)

Kasvissosekeitto

Kuori ja paloittele tarvittaessa

bataatti
porkkana
kukkakaali
parsakaali
sipuli
valkosipuli

Laita ainekset kiehuvaan veteen sekä
keitä 10 minuuttia

Soseuta sauvasekoittimella ja
lisää ranskankerma

Koristele kevätsipulilla

Sose vai keitto mieluummin?

16 kommenttia :

  1. Soseena tykkään itse syödä :) Herkulliselta näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Kyllä tuli hymy huulille kun maistoi ekan kerran! Eikä tämä ole edes vaikeaa. :D Joten ehdottomasti muunkin makuisia soseita saa suositella. :) Kiitos!

      Poista
  2. Mä tykkään kasviskeitosta enemmän soseena. Mä teen kasvissosekeiton yleensä linsseistä (hyvä protskun lähde, kannattaa kokeilla!), porkkanasta ja palsternakasta ja heitän joukkoon vielä cashew-pähkinöitäkin rouheena. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monissa kasvisohjeissa olen nyt törmännyt tuohon linssiin ja en siis sitäkään ole aiemmin käyttänyt missään ruuissa enkä sen puoleen papujakaan, joten näitä tosiaan pitäisi yrittää! Ehkä ensikosketus nuihin linsseihin voisi just olla vaikka soseessa, joten kiitos vinkistä! :) Cashew pähkinät on niin lemppareita! <3

      Poista
    2. Mä en oo linssejä syöny ikinä missään muualla kun sosekeitossa. Ja cashew-pähkinöistä en tykkää pelkiltään, pähkinöistä paremmin kelpaa hasselpähkinä, manteli ja maapähkinä.

      Poista
    3. Ahaa! :) Meillä on Cashew pähkinöitä useimmiten nyt kannellisessa lasipurkissa sohvapöydällä ja myöskin pähkinäsekoituksia mitä on helppo napsia välipalaksi. :) Vaan ovat kyllä hinnoissaan pähkinäpussit...

      Poista
  3. Mä kans tykkään enemmän soseena:) Porkkanakeitto on varmaan lemppari :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi kokeilla ihan tosiaan yksittäisiäkin vihanneksia kuten porkkanaa soseen pohjana! :) Tosin nuo kombotkin onnistuu!

      Poista
  4. Sose sekä keitto menee :) yleensä itsekkin teen kaapin jämistä, kunnon herkkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä! :) Mä en keittona millään kyllä tykkää... tai siis en mielelläni vaan sen takia aloittaisi vihanneksien keittämistä. Nuo kermat tuo niin ruokaisuutta siihen! <3 :D

      Poista
  5. Oiii kasvissosekeitto on niin hyvää! Olin jo kokonaan unohtanu sen olemassaolon, voisin tällä ohjeella joku päivä testata! Kyllä se sose on parempaa kuin joku vetinen keitto. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no nyt sitten on sekin taas muistissa! Meillä taas ihan uusi ruokarakkaus vasta. Mieluummin tosiaan sose kuin joku vetinen liemi missä pehmenneitä kasviksia... :D

      Poista
  6. Sosekeitto on hyvää! Ootko ikinä kokeillu soseuttaa keiton sekaan paketin silken tofua? Tulee kermaisen pehmeä rakenne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo kokeillu! :o Itseasiassa seuraavassa ohjeessa puhutaankin vähän tofusta! Mutta loistava vinkki ja pistän ehdottomasti korvan taakse! :)

      Poista
  7. Kasvissosekeitto on nykyään kyllä yksiä lempiruokia ehdottomasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä maukkaita juurikin soseina, joten mielellään tekisi uudelleen. Kyllä terveellinen voi olla hyvää, vaikka toki ranskankermaa ei varmaan siihen kategoriaan luokitella. :D

      Poista