Mitä minulle kuuluu? | Top 5


Moi! Harvemmin tulee päiviteltyä ihan tavalliseen arkeen liittyviä asioita. Olen jotenkin äärimmäisen innoissani ensi viikosta. Lasken suunnilleen päiviä lähimpään tapahtuvaan juttuun ja hymyilen yksikseni. Eniten minua pelottaa, että kuitenkin ennen matkaa iskee joku hirveä flunssa, koska sitä on nyt liikkeellä. *Koputtaa puuta*.

En ole nyt aikoihin käynyt porukoiden luona entisellä kotipaikkakunnalla ja aika ajoin iskee tietenkin ikävä. Varasin useamman päivän lomailuun, että pääsen varmasti näkemään ja kokemaan kaiken. Ystävät on sille ajankohdalle vuokranneet mökin Kainuussa koko viikonlopuksi ja siellä on upean mökkimaiseman lisäksi palju! Kerran elämässäni olen paljussa käynyt ja se oli ikimuistoinen hetki. Ilahduttaa myös pitkästä aikaa nähdä tutut tyypit joiden kanssa voi olla täysin rentona.

Näin syksyn aikaan kerkiää nauttia vielä lämpimistä auringonsäteistä ja valoisista päivistä ennen pimeää vuodenaikaa. Ajattelin pitää mielen virkeänä ja varasin itsellesi aikoja erilaisiin muodonmuutoksiin. Ripsienpidennykset on uusittava, sillä löysin taitavan tekijän 3D -tekniikalla. Ajattelin etten ottaisi ennen ensi kesää, mutta ne vaan kohottavat niin paljon itsetuntoa ja näyttävät upeilta melkein joka aamu. :D

Pitkään ja harkitusti päätän taas lyhentää hiuksia urakalla. Viime kesänä minua jo kyllästytti, kun ne pitkät hiukset vaan hengailee siinä olkapäillä hoitamattomina ja joskus takkuisina. Lyhytkin tukka kasvaa nopeasti pitkäksi vuodessa. Hetken niitä kihartelee ja ihastelee, mutta lopulta kyllästyy. Shokkivärien ylläpitokin on uuvuttavaa tietyn ajan jälkeen. Vierailen yhdellä luottokampaajallani joka on lapsesta asti saksinut minulta kasvavaa luonnonvaraa pois. Katselen sitä ennen netistä jotain esimerkkiä antavaa, vaikka en itsekään vielä tiedä.

Ensi kuussa on sitten kaksi merkittävää päivää! Otan kolmannen tatuoinnin ja tietenkin kissa-aiheisena. Ehkä en kerro siitä vielä enempää. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään iso juttu, vaan jotain pientä ja jännittävää.

Vuosipäivä on lokakuun 23. jolloin meille tulee Tuomon kanssa 8 vuotta täyteen. Oulussa ollaan asuttu näistä yhteisistä vuosista kolme. Laitettiin jokunen aika sitten asuntohakemusta menemään isompaan kämppään. Kuitenkin samalta alueelta missä tällä hetkellä olemme, koska täällä on niin rauhallista ja mukavia naapureita. :) Toivon, että saisimme pian tarjouksia!

Mitä sinulle kuuluu?

8 kommenttia :

  1. Uu ajattelitko siis kuinka lyhyeks leikata hiukset? Mä oon kyllä ollu niin tyytyväinen tähän mun pixie cut -tyyliin etten voi uskoa että sain sen leikattua vasta noin vuosi sitten! :o

    Ja kolmas tatuointi, jännää! Mä luulin et oisit ottanu jotain isoa kun joskus oli puhetta muistaakseni jostain sun ideasta.. Mäkin oon varailemassa tatska-aikaa kunhan saan suunnitelmat selkeiksi. Ajattelin siis ottaa molempien korvien taakse pienet tatuoinnit, joista toinen on jo lyöty lukkoon ajat sitten, mutta toista en oo vielä saanu päätettyy varmaksi kun mulla on monia ideoita.. >.<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihan keijutukkaa, mutta jotakin polkkaan menevää ja mahdollisemman rikottua eli luonnollisen näköistä. :) Viimeksi oli long bob! Sulle kyllä sopii tosi hyvin sun nykynen hiustyyli!

      Ompa kiva kuulla, että oot innostunu niistä tatuoinneista nyt. :D Kyllä mulla se isompiki himottelee projektiksi, mutta se tulee olemaan noin 500-600 euroa niin pitää vähän vielä säästää. :D Oon toki säästötilin jo avannu! Onnea sulle ideoimiseen ja mulle se kolmas juttu tulee juurikin samoille alueille. :)

      Poista
  2. Ihana kuulla että pääset pitkästa aikaa käymään kotona ja aaaw paljuun. Mää en oo koskaan ollu paljussa. Kuulostaa nii siistiltä. Oot kyllä niin rohkea kun raaskit välillä repäistä ja muuttaa hiustyyliä. Itselläni on nykyään niska siili kans, sen verran tuli repäistyä. Ja laita heti sitten fbhe kuvaa uudesta täpistä,niin pääsee ihailemaan :) ja aaaw ootte ollu jo niii kauan<3 Meilläkin lokakuussa 5-vuotispäivä :) ja tänne kuuluu hyvää lukuun ottamatta kiirettä ja sitä että oon koko ajan ollu kipee. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tulee käytyä siellä kuukausittain, mutta nyt tässä välissä ollut pitkä aika koska mulla oli niitä kissanpentuja hoidettavana ja viikonloppuisin ollu vuoroja. :(

      Mä niin oon oottanu ja miettiny ulkonäöllisiä juttuja niin välillä pakko vähän uusiutua! :D Mäki haluisin semmosen niskakuvioinnin. Ois siisti.

      Tatuoinnista tietty heti kuvaa! :D

      Teilläkin jotain juhlittavaa arjen keskellä! Koitahan parannella. Mua pelottaa tuo sairastuminen myös. D:

      Poista
    2. Toivottavasti et sairastu :)

      Poista
  3. meillä pikkumies ja puoliso flunssassa joten ehkä saan itekki :-[

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan kurjuus! :( Ei oo yhtään kiva!

      Poista