Hedwig ja Sirius videolla sekä eri kodeissa | Vierashuoneen löytöeläimet


Lähtivät sijaiskodista 13.10.2016.

Pennut sai kodin erikseen!

Hei! Muistatteko, kun kerroin näistä kahdesta pitkäkarvaisesta pennusta? Hedwig ja Sirius olivat meillä sijaiskodissa edellisessä asunnossa. Jouduin kuitenkin luopumaan kissojen väliaikaisesta hoidosta silloin kun Simba sairastui muista riippumattomista syistä. Kaikki on nyt kuitenkin kunnossa oman kissani osalta ja kerron myöhemmin käynnistä "hammaslääkärissä". Hedwig ja Sirius palautui silloin takaisin Vierashuoneelle, mutta ovat jo nykyisin kummatkin omissa kodeissaan. Hedwigiin ihastui nuori pariskunta Oulun alueella, joten pääsen sitä tarvittaessa näkemään. :) Sirius muutti Tampereelle kissanaisen luokse ja toivon hänelle kaikkea hyvää uusien kissakavereidensa kanssa.

Hedwig on sopeutunut tosi hyvin ainoaksi kissaksi ja uudet omistajat on hänestä hyvin haltioissaan. Siitä on tullut tosi kesy kotikissa ja kuulemani mukaan kehrää mielellään huomiota saadessaan. Sirius on uudessa paikassa myös seurallinen ja leikkisä, vaikka muut kissat häntä vielä vierastaakin.

Minulla on ollut hurja kuukauden tauko sijaiskotihommista ja se on ollut myös tarkoituksellinen. Tässä välissä oli muutto ja olen laittanut muita asioita järjestykseen. Olen kuitenkin varma, että palaan pian sijaiskotikissojen ääreen ja saatte nähdä uusia ihania persoonallisia löytöeläimiä. :)


Tee hyvä teko!
Voisitko antaa sijaiskodin kissalle tai
tukea muutoin löytöeläintoimintaa?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti