Testihiekkarakeen kissaraati | Best Friend


Moikka! Ystävän merkkaamana osallistuttiin Facebookissa kilpailuun missä Best Friend etsi osallistujia kissaraatiin. Kirjoitin pienen esittelyn persialaisista veljeksistä Simbasta ja Felixistä. Myöhemmin sain yksityisviestiä, että meidät on valittu mukaan ja ensimmäinen testituote tuli postissa. Olen jo pitkään miettinyt, että haluaisin kokeilla muuta vaihtoehtoa hiekalle ja nyt se sopivasti toteutui testiraadin muodossa. Tullaan saamaan myös jatkossa muita tuotteita testiin ja en malta odottaa mitä saapuu seuraavaksi! :)


Pahvilaatikko sisälsi vessan, pelletin muotoisia rakeita, lapion ja suojapusseja astiaa varten. Naurahdin ääneen, koska pohjalta paljastui kyseisen kissanhiekkalaatikon nimi "Felix."


Pohjalle laitetaan suojapussi, sitten testihiekka ja lopuksi kansi. Kissoilla on siis testattavana Ahvolan maatilan kuitupohjainen kissanhiekka, joka on valmistettu luonnonmukaisesta puukuidusta (selluloosa) ja savimineraalista. Rakeet säilyttävät muotonsa myös märkinä. Kestoksi on luvattu n. 20 päivää, jonka jälkeen ne vaihdetaan kokonaan pois talousjätteen mukana.

Toistaiseksi kissat ovat käyttäneet tätä vain "nukkuma-alustana", joten katsotaan tuleeko tästä hitti vai huti. Pääasia, että ollaan ainakin kokeiltu tätä vaihtoehtoa.


Lähetän mielipiteen testihiekasta 30.11. mennessä sähköpostilla.
Tuotteesta kirjoittaminen blogiini on vapaavalintaista.

Mitä sinun kissasi käyttävät?

2 kommenttia :

  1. Muistan ku joskus jouduin ostaan nipelle tän tapaista nii se ei suostu käymään laatikolla ollenkaan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo meillä tää on vaan vaihtoehtona kolmen muun hiekkiksen lisäksi. Tätä ei oo edelleenkään kukaan käyttäny kertaakaan. D:

      Poista