Beni "Bernard" sai kodin! | Raahen Löytöeläinkoti


Sijaiskodissa vietetty aika 22.3.2016 - 2.2.2017.

Bernard sai vihdoin ja viimein kodin!

Suunnilleen vuosi sitten minuun otettiin yhteyttä Raahen Löytöeläinkodista, kun siellä eleli tämä punainen poika jota kukaan ei ollut hakenut kotiin. Arkuudesta päätellen Bernard ei ole välttämättä ikinä kuullutkaan sanasta "koti". Meillä sijaiskodissa hän sai ensimmäisiä maistiaisia siitä mitä on elää ihmisten ja muiden kissojen kanssa.

Ensimmäiset 4 kuukautta poloinen piilotteli sängyn alla, mutta uskaltautui silloin tällöin keittiön nurkalle pyytämään ruokaa. Katsekontaktia vältteli todella pitkään ja jokainen epämääräinen rasahdus tarkoitti pakoon juoksemista.

Beni haki lohtua ja turvaa muista sijaiskodin karvaisista asukkaista, mutta yksi kerrallaan nekin muutti pois. Arki ei ollut mitään tasaista, joten luottamuksen rakentaminen oli hyvin vaihtelevaa tämän kissan kohdalla.
Tein radikaalin päätöksen yli puolen vuoden jälkeen ja otin sängystä jalat irti ettei alle enää pääse. Bernardin oli siis etsittävä uusi paikka ajan viettoon ja se valikoitui läheiseksi kiipeilypuuksi. Silloin sain ensimmäistä kertaa kunnolla silittää silkkistä turkkia, vaikka se alkuun herätti pojassa hyvin ristiriitaisia tunteita. Benillä on vieläkin automaattisena oletuksena se, että välillä pitää sähistä tai murista kun silittävä käsi lähestyy.

EI KOSKAAN, EI IKINÄ ole silti tullut teräviä hampaita tai kynsiä vastalauseena.

Vuoden ollessa lopuillaan tuskailin ikuisuuskysymyksien kanssa, että onko tämä oikein pitää arkaa, stressaavaa, piilottelevaa kissaa. Asiaa ei auttanut se, että kunnioittamani ihminen suositteli useaan otteeseen piikille viemistä. Kuitenkin ne pienet edistysaskeleet antoi aina toivoa. Joulun aikoihin silitin eräs yö Beniä kiipeilypuun nurkassa ja kuulin kehräämisen äänen. 
Vierailin tammikuussa vanhemman pariskunnan luona moikkaamassa entistä sijaiskotikissaani ja Bernard tuli puheeksi. Rouvalla on hyvin paljon kokemusta luontoa pelastetuista kissoista, joten hän halusi mielellään ottaa punaisen pojan myös itselleen! En ollut uskoa silmiäni ja korviani.

Tänään on viimeinen päivä minkä saan viettää Benin kanssa. Ei riitä sanat kuvaamaan sitä miten paljon olen kokenut iloa ja surua, ylä- tai alamäkiä, tasaista sekä villiä arkea... mutta en missään vaiheessa luovuttanut!

Ihan hullua ajatella, että kohta en enää näe epäluuloista silmäparia tai vilahtelevaa punavalkoista hännänpäätä talon nurkissa.

Arki ilman Beniä? Mitä se on?

2 kommenttia :