Sijaiskotikissojen uusi arki | Hupu ja Tupu, Meeko ja Lilo, Dumbo ja Dori

Sebastian , Hupu ja Tupu
Meeko ja Lilo, Dori ja Dumbo
Heippa! Kirjoitin vuosi sitten näihin aikoihin ensimmäisistä sijaiskotikissoista samanlaisia uuden arjen kuulumisia. Minulle on tärkeää, että kissojen omistajat voivat aina olla sijaiskotiin yhteyksissä. Autan mielelläni kaikissa asioissa mitkä liittyy näihin yksilöihin tai yleensä kissoihin. Ikäväkseni voin todeta, että vanha herra Sebastian menehtyi viime vuoden puolella. Olin mukana suruprosessissa ja voin sanoa, että se oli vaikeaa aikaa. Halusin sisällyttää postaukseen omistajan muistokirjoituksen. Joskus sairaudet vie mennessään ja kaikkea ei voi kissojen "edellisestä" elämästä tietää, mutta on suuri eläinsuojeluteko ottaa vanhakin kissa omaksi. En voi painottaa sitä liikaa, että miten kiitollinen ja onnellinen olen kaikista hyvistä kodeista! Annan aina muuton jälkeen kaikki kissoista otetut kuvat omistajalle ja tarjoan myös hoitoapua lomasuunnitelmien ajaksi.

Sebastian 


Kahden löytökissan omistajan mietteitä

"Sebastian, eli entiseltä nimeltään Seppo, tuli meille keväällä 2016. Hän oli jo 14-vuotias, mutta leikki ja kehräsi kuin nuori kolli. Vuodet olivat tuoneet jo hänelle itseluottamusta ja varmuutta, sellaista vahvuutta, jota juuri siinä hetkessä tarvitsinkin. Seba tuli huonoina päivinä selkäni päälle makaamaan ja kehräämään, lohduttamaan. Hyvinä päivinä katseltiin yhdessä telkkaria ja vaikka Sepponen ei kovin sylikissa ollutkaan, hän silti osasi olla läsnä.

Yhtenä päivänä huomasin, että Seballa oli vatsan kanssa ongelmia ja varasin ajan eläinlääkärille. Tehtiin pari rutiinitarkastusta ja kävi ilmi, että munuaiset olivat huonossa kunnossa. Sen ongelman kanssa pystyi silti kuulemma pärjäämään, kunhan muuttaisi ruokavalion. Teimme vaadittavat muutokset, mutta Seban kunto heikkeni kaikesta huolimatta. Eräänä päivänä huomasin, että kissa oli kivuissaan ja varasin äkkiä uuden ajan ell:lle. Munuaiset olivat pettämässä, aikaa ehkä viikkoja, ehkä päiviä. Edettiin kipulääkityksellä ja pahoinvointilääkkeillä, mutta Seba vihasi kipulääkettä yli kaiken. Tiesin, että nyt on aika tehdä päätös.

Menimme uudelleen lääkäriin, tällä kertaa viimeiselle kerralle. Seban viimeiset päivät olivat varsinaisia kissanpäiviä: hyvää ruokaa, rapsutuksia, silityksiä, kehräystä. Itkua, surua, ruusuja ja pehmeitä vilttejä ja rakkautta.

Sepponen ehti olla meillä vain muutaman kuukauden, mutta jäi ikuisiksi ajoiksi elämään sydämiimme. Nyt Seba jahtailee hiiriä ja mutustelee muikkuja jossain Sateenkaarisillan tuolla puolen, odottaen meitä muita. Laumaamme jäi iso aukko, jota ei pysty täyttää. Se elämämme kesä toi maailmaani niin paljon varmuutta, rakkautta ja lämpöä."

Yhdessä kuljetaan
Punaiseen auringonlaskuun
Ja jengi kyselee perään
Molemmat tunnetaan
Et jotai rinnassa hehkuu
Eikä oo pimeää enää

Hupu ja Tupu


Nuoren pariskunnan mietteitä

"Tupu ja Hupu saapuivat luoksemme toukokuussa 2016. Molemmat olivat alussa enemmän tai vähemmän arkoja ihmisten suhteen, mutta pikku hiljaa he alkoivat osoittaa enemmän luottamuksen merkkejä. Nykyään molemmat ovat erittäin leikkiväisiä ja välillä huomionkipeitäkin kissoja. Molemmat ovat oppineet parempia tapojakin, kuten että ruokaa voi odottaa hiljaa paikoillaan ja että kaikkea ruokaa ei tarvitse ahmia kerralla. Pieniä haasteita vielä tuottaa Hupun into vaatia huomiota keinolla millä hyvänsä aamupäivisin, kun toinen omistajista yrittää kirjoittaa koulutehtäviä, sekä Tupun tapa raapia sohvaa. Vaikka raapimapuita on joka huoneessa, mikään ei voita nahkasohvaa. Hän jopa yrittää raapia sitä välillä oikein hiljaa, jotta kukaan ei kuulisi. Hupun lempiharrastukset on keittiön oven päälle kiipeäminen, oman äänialansa rajojen testaaminen, pallojen perään juokseminen, sylissä kannettavana oleminen ja omistajien naaman puskeminen. Tupu taas nauttii sängyssä nukkumisesta: ensin se nukkuu jalkopäässä, mutta kun aamupalan aika on, se siirtyy rinnan päälle maukuen ja tuijottaa intensiivisesti omistajaansa joka vielä kehtaa nukkua vaikka kello on jo kymmenen! Tupu myös aina tervehtii iloisesti kun omistajat tulevat kotiin."

Meeko ja Lilo


Ennestään yhden kissan omistajan mietteitä

"Kisut on kotiutunu hyvin, että ovat kaverina kaikessa paitsi imuroinnissa. Meeko uskaltaa jo oma-aloitteisesti tulla syliin kunhan on tarpeeksi rauhallinen ympäristö. Lilo tulee syliin helpommin sängyssä ja useasti illalla on jo odottamassa rapsutuksia. Ahmiminen on loppunut kokonaan. :) Sämpylä (omistajan kolmas kissa) on ottanut Meekon ja Lilon hyvin vastaan. Meeko leikkii jo itsenäisesti, mutta on myös muiden kissojen ja meidän ihmisten kanssa. Lilo vaatii enemmän, että olisi ihminen leikittämässä. Myös ihan vieraat ihmiset on saanut rapsuttaa molempia pienen tutustelun ja haistelun jälkeen. Sekä ovat ovella vastassa kun tulen kotiin. Ja välillä niiden taustaa ei edes ajattele, kun ovat jo niin kotikisun elkein ovella vastassa. Kiinnostuneita ja uteliaita. 

Palautetta olen kuullut niiden kotiutumisesta vain hyvää. Ihmiset eivät olisi uskoneet, että ovat löytökissoja ellen olisi kertonut. :) Meeko läppärin takana kaverina kurkkii, kun tätä kirjoitan. :D Lilo on sellanen lutunen kaikkia rakastava kehruukone.

Lisäys: Meeko on nykyisin ihan sylikisu ja viihtyy mieheni sylissä. Sitä pitää kannella kun se siitä niin tykkää ja puhaltelusta niskaan. Lilo rakastaa kisujen pulmapelejä ja on myös ok kantelun suhteen, mutta ei tykkää siitä niin paljon kuin veljensä. Raapimapuu on kaikkien suosikki päikkäripaikka. Lilo tykkää nukkua kyllä sängyssäkin ja jos ei koko yötä nuku, niin tulee aamulla moikkaamaan kurnuttaen. :) Uskaltavat pyytää ruokaa, huomiota ja leikkikaveria. :)"

Dumbo ja Dori
kuvassa myös emo Mindy


Perheen tytön mietteitä

"Dori ja Dumbo saapuivat meidän huusholliin syyskuussa Mellalta. Sisarukset olivat aluksi todella arkoja, mutta ajan myötä Dumbo alkoi kesyyntyä ja hakea huomiota. Nykyään riittää pelkkä käden kosketus tai sängylle pääseminen, että herra alkaa kehräämään kovaäänisesti. Dorikin alkoi kesyyntyä ja nauttii silityksistä, vaikka vähän hurjaakin se on, Dori viihtyy omissa oloissaan. Dumbolla on pakkomielle tyttöjen huoneiden sänkyihin, kun ovat niin pehmeitä ja jos huoneen ovi on kiinni, niin raapii ovea sinnikkäästi ja odottaa kunnes ovi avataan ja juoksee suoraan sängylle kehräämään. Dori on hulluna laservaloon... Heti kun kuulee, että joku ottaa lampun käteen hän on paikalla. Molemmat kissat tykkäävät leikkiä ratsastusraipalla ja juosta sen perässä taloa ympäri. Dumbo on hieman, tai no TODELLA kömpelö ja huomionhakuinen. Dori taas vikkelä, Dumboa kaksi kertaa pienempi hieman arka ja tyttömäinen."

Sijaiskoti


Sijaiskodin mietteitä

Sebastian oli ehdottomasti hyvin mieleenpainuva sijaiskotikissa, koska se oli alusta asti hyvin ihmisläheinen ja rakastava. Hän tuli aikoinaan pitovaikeuksien vuoksi eli edellinen omistaja luopui kissastaan syystä tai toisesta. Hymy tuli aina huulille, kun vanhus kiipesi syliin leipomaan ja kehräämään katsoessani ohjelmia. Olen aina tavalla tai toisella pohtinut sijaiskotikissojen pitämistä ja Seban tapauksessa se oli hyvin lähellä. Huomasin kuitenkin sen, että keskinäinen kemia omien ja sijaiskotikissojen välillä ei ollut toimivin kokonaisuus, joten päätin luopua ajatuksesta. Uusi omistaja antoi Seballe sen elämän parhaan ja viimeisen kesän. Vietettiin diagnoosin jälkeen viimeiset päivät yhdessä Sepposen ja omistajan kanssa. Itkujen jälkeen jäi kauniit muistot vain jäljelle. 

Hupu ja Tupu saapuivat minulle kyseenalaisista olosuhteista, mutta heilläkin on ollut omistaja(t) aikaisemmin. Kummatkin tutustuivat sijaiskotiin innoissaan ja Hupu leikki jo ensimmäisen tunnin aikana. Tupua muistan ihmetelleeni sen hieman erillään olevien silmien takia. Kummatkin olivat ja ovat tarinan mukaan edelleen hyvin hellyydenkipeitä tapauksia. Hupulla oli tapana käpertyä kerälle syliin ja sillä oli äärettömän suloinen kissavirne aina päällä! Tupu oli se joka saattoi syödä leivänmurut ja kurkutkin pöydiltä öisin, joten mitään ei voinut jättää esille. Ihana kaksikko jota missään nimessä en halunnut erottaa toisistaan ja onneksi pääsivät yhteiseen kotiin! 

Meeko ja Lilo olivat kokeilleet jo useampaa sijaiskotia ennen meille tuloa. Ennen väliaikaisiin koteihin muuttoa Meeko ja Lilo asuivat erään talon pihassa jossa niitä ruokittiin asukkaiden toimesta. Samasta paikasta on loukutetty myös muitakin kissoja eri sijaiskoteihin. Meille tullessaan Meeko oli se arka tapaus jota ei päässyt silittämään, mutta Lilon luottamuksen sain ensimmäisien päivien aikana. Lilo kun pääsi silityksen makuun, niin se alkoi heti pyörimään ja hyörimään käden sekä jalkojen ulottuvilla. Meeko antoi silittää vasta kastroinnin jälkeen joka rauhoitti sitä silminnähden. Nykyinen omistaja kävi katsomassa niitä useaan otteeseen ennen ostopäätöstä ja huomasi suuret harppaukset kesyyntymisessä samaan aikaan kuin itsekkin. :)

Dumbo ja Dori olivat melkoisen loukutustyön alla, koska emo oli ilmeisesti tuonut / synnyttänyt ne erään maatilan läheisyyteen. Rakennuksen omistaja ilmoitti, että pentuja vilisee kattojen rajassa. Pennut olivat varmaan arviolta 4 viikon ikäisiä ja sen takia oli tärkeää, että emo pentueineen jäisi kiinni yhdessä. Ensin koko porukka siirrettiin löytöeläinpaikkaan, mutta varsinkin emo oli hyvin vihainen tilanteeseen nähden, niin päätin ottaa ne meille sopeutumaan. Pennut juoksivat aluksi karkuun, mutta alkoivat pian luottaa käteen joka tarjosi herkkua sekä leikitti. Dumbo on näistä se villimpi tapaus, mutta Dori asettui ihanaksi palloksi kun sen nosti syliin. Pentujen lähdön jälkeen emo jäi meille vielä kesyyntymään pidemmäksi aikaa. 

Herättikö mitään ajatuksia?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti