Mustapapuburgeri | Ruokaohje


Hei! Perjantai on ihana tekosyy valmistaa jotain herkullista puolison kanssa. Viime aikoina ollaan myös innostuttu kokeilemaan kasvishyllyltä uusia tuotteita ja vaihdella niiden valmistustapoja. Viime kerralla uunissa paahtui ruusukaalit ja yllätyin ihan miten hyviä niistä tuli! Valmisruokien osastolta lähti mukaan neljän kappaleen mustapapupihvit mitkä tuli myyntiin heti vegemessujen jälkeen. Meidän burgereihin kuuluisi myös normaalisti ananasrenkaat, mutta ei ollut tämäkään versio hullumpi! Syönnin jälkeen meillä olisi tarkoitus suunnata puistoon kävelylle. Oulussa on nimittäin niin ihanan aurinkoinen ilma, että on pakko ottaa siitä ilo irti!

Mustapapuburgeri

pussi hampurilaissämpylöitä
paketti mustapapupihvejä (4 kpl)

cheddaria
tomaattia
salaattia
sipulia

perunasalaattia

Kuullota sipulit pannulla (öljyssä/voissa) kunnes ruskeita ja kaada kulhoon. Siirrä osa liemestä takaisin pannulle ja lämmitä siinä mustapapupihvit.

Halkaise sämpylät ja laita pohjan päälle ensin cheddar, pihvi ja toinen cheddar sekä vähäksi aikaa mikroon. Aloita kokoamaan päälle perunasalaattia, sipulia, salaattia ja tomaattia. Korkkaa virkistävä juoma kylkeen sekä koko komeus ääntä kohti!


Maistuisiko?

8 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Oli niin hyvää, että ajateltiin tänäänkin tehdä. :D

      Poista
  2. Maistuisi! :) Näin lihan syöjänä alkoin miettimään tuota mustapapu pihviä, että muistuttaako se yhtään "liha" pihviä mavultaan :) Olisi kiva kyllä testata ihan vaihtelun vuoksi :) Mistä kaupasta saa helpoiten ostettua ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oikein osaa sanoa, että onko sen tarkoitus jäljitellä lihaa, mutta sellaisenaan oli kuitenkin todella hyvää! Varmaan luokittelisin sen lihoista erikseen, että se on omanlaisensa kokemus, mutta ainakin koostumus muistuttaa jauhelihapihviä. :) Sipuli oli kyllä voimakkaasti maistuva myös koko komeudessa. Parhaiten Hoviruoka mustapapupihvejä löytyy Prismoista valmisruokahyllyiltä. :) Siellä on erikseen nurkkaus vegeruuille!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Ja sitä se olikin! Illalla piti käydä vielä hakemassa uudet tarvikkeet, koska miksipä ei. :D

      Poista
  4. Namii!! Tosi hyvännäköstä❤

    Mun blogissa kans uutta postausta mun fiiliksistä tällä hetkellä! ❤

    http://woundedlaughh.blogspot.fi/2017/03/hyva-olla.html?m=0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jemina kommentistasi. Vilkaisen myös sun kirjoituksesi! <3 :)

      Poista