Sijaiskotipennut videolla (3 viikkoa) | PoPoPet


Moikka! Kahden ja kolmen viikon välillä on tapahtunut suuria muutoksia. Pennut alkavat jo näkemään ja kuulemaan asioita ympärillään. Olaf usein istuu korissa ja tuijottaa meidän ihmisten liikehdintää. Sven ja Tianakin ovat innokkaina kurkistelleet ulos kolosta. Toistaiseksi kaikki pennut kiipeävät reunalle, mutta kukaan ei ole edes vahingossa tippunut lattialle. Kori pidättelee pentuja vielä jonkin aikaa, mutta ollaan nostettu kissat yksitellen kokeilemaan miten tassut kannattelee. Videosta voi huomata, että tasapaino on vielä vähän hakusessa, mutta se ei ole menoa haitannut. :) Ajattelin myös päivitellä tietoa siitä, että Sven, Olaf ja Tiana on varattu jo uuteen kotiin. Kun pennut täyttivät 2 viikkoa, niin sovin ensimmäisiä tapaamisia kiinnostuneiden kanssa. Alustavaa kyselyä löytynyt myös Kiarasta sekä Nalasta. Kirjoittelen kotikriteereistä sitten erikseen, mutta nauttikaa videosta! Linkin kautta näkee myös pari ensimmäistä koostetta. :)


Oletko nähnyt livenä näin
pieniä kissanpentuja?

4 kommenttia :

  1. Viime kesänä hoidin anoppilan kissanpennut, joista yksi haettiin 13viikkoisena meiltä uuteen kotiin ja kolme pentua vein 12viikkoisina uusiin koteihin. Yhden pennun jätin itselleni ja Tikru täyttääkin viikon päästä 1v! Näiden pentujen jälkeen, kävin leikkauttamassa anoppilan kissan, jottei näitä pentuja enää tulisi.
    Eilen minulle toi joku nainen löytämänsä 3 tyttökissanpentua, joiden epäilen olevan 2-3 viikon ikäisiä. Täytyy kyllä sanoa että raskasta hommaa on, mutta onneksi näiden pentujen emo on käsikesy ja viettääkin meillä aikansa kunnes pennut ovat 12 viikkoisia ja valmiita uusiin koteihin, jonka jälkeen emo palautuu kotionsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin siis jossain määrit tykkäät autella kissoja, vaikka se raskasta varmasti välillä onkin. Kissanpentujen hoito varsinkin, jos vaikka sattuisi olemaan niin ettei emo imettäisi pentujaan. Toivoisin, että ihmiset leikkauttaisivat enemmän kissojaan ja valistaisivat siitä tärkeydestä myös muita ettei turhia pentuja tulisi maailmaan! On kuitenkin niin iso se vuosittainen hylättyjen määrä kun puhutaan kymmenistä tuhansista.

      Poista
    2. Joo jonkin verran tykkään tästä, vaikka enemmän koiraihminen olenkin niin kyllä kissatkin ovat ihan fine :)
      Olen kyllä erittäin tarkka siitä aina, että millaiseen kotiin pennut annan, ja viime kertaisissakin muutama kohdalla vein pennut itse uudelle omistajalle, jotta näin milaisissa oloissa kissa saa elää ja kasvaa.
      Ihan liikaa on niitä kysyjiä jotka eivät halua maksaa kissasta mitään, mutta sitte pitäisi kuitenkin olla valmiiksi leikattu ja rokotettu pentu. Minulta ei ainakaan yksikään kissa lähde ilmaiseksi, koska näiden ruokintaan ja hoitoon putoaa jo sievoinen summa rahaa, ja jos pitäisi vielä leikata valmiiksi niin kyllä haluan sitte edes sen leikkaus summan takaisin. Ihmiset tuntuvat ajattelevan, että se kissa on jotenkin halpa lemmikki... :/

      Poista
    3. Onneksi usein hinta karkottaa hetken mielijohteesta ottavat. Pennut olisikin hyvä leikkuuttaa ja tehdä muutkin toimenpiteet ennen luovutusta, että suku ei enää jatku. Tässä nyt kaikenlaisten ihmisten kanssa olen ollut tekemisissä pentujen suhteen, mutta huippukotejakin on jo löytynyt ja ilmoittautunut! :)

      Poista