Mitä KonMarin lukeminen opetti minulle? | Mellan mielipide


Heippa! Epäilen, että tästä tulee todella pitkä teksti. Suosittelen kuitenkin lukemaan, jos on kiinnostunut japanilaisen ammattijärjestäjän Marie Kondon (KonMarin) menetelmästä karsia turhaa tavaraa pois. Kyseistä kirjaa olen nähnyt siellä täällä blogeissa ja kirjakaupoissa, mutta vasta Helsingin matkalla se viimein tarttui ostoskassiini. Luin teoksen kahdessa päivässä ja oma urakkani olisi tarkoitus aloittaa tämän kirjoituksen jälkeen. Raapustin kuulakärkikynällä kolmella A4 paperille keskeisiä asioita mitkä sai minut ajattelemaan tavaroiden karsimista ja järjestelyä ihan uudella tasolla. En pysty oikein vieläkään uskomaan, että miten siivoukseen liittyvä opus saa miettimään esineiden omistusta ja niiden todellista merkitystä. Mikä aidosti tuottaa iloa?

KonMari menetelmän keskeinen sanoma on, että tila on järjestettävä
perusteellisesti ja yhtäjaksoisesti. Ei tarkoita tietenkään sitä, että nyt
on pakerrettava aamusta iltaan ilman ruokaa ja unta.

"Kun järjestää kodin tulee järjestettyä asiansa ja menneisyytensä." 
- Marie Kondo

Meillä kaikilla on lapsuudessa se totuttu tapa, että vanhemmat käskee lapsen siivoamaan huoneensa. Lapsi työntää kaikki tavarat sängyn alle, maton alle ja kaappeihin piiloon. Seuraavana päivänä sotku on taas sama. Aikuiset hankkivat kymmeniä säilytysratkaisuja ja koti on kuin älypeli, että miten paljon tavaraa mahtuu mahdollisimman pieneen tilaan. Miksi sitä sotkua sitten aina tulee?

Tavaraa on liikaa, mutta sitä määrää ei näe kunnolla. Marie on kirjassaan neuvonut erinomaisesti sen, että huone huoneelta -menetelmän sijasta pitäisi käydä laji lajilta läpi. Tarkoittaa siis sitä, että on otettava joka ikinen vaate esiin jokaisesta kaapista. Sisävaatteet, ulkovaatteet jokaiselta vuodenajalta, työvaatteet, kotivaatteet ja asusteet. Kaikki on työnnettävä yhteen läjään, että ne voi lajitella omiin ryhmiin. Alaryhmät on käytävä läpi ja jokainen vaate tai asuste on otettava yksi kerrallaan käteen tunnusteltavaksi. 

Iloiseksi tekevistä vaatteista tai esineistä osaa yleensä suoraan sanoa,
että pitääkö sen vai ei. Jos alkaa liikaa keksimään tekosyitä kuten:
"Se oli niin kallis, että en viitsi luopua." "Ehkä käytän tätä vielä joskus."
"Se on vähän nuhjuinen ja rikki, mutta menköön."
Siinä vaiheessa menee väärään suuntaan.

Marien mukaan yksitellen vaatteita hypistellessä keho reagoi väristyksinä asioihin mitkä tuottavat iloa. Siinä vaiheessa kun pää alkaa kallistella ja suu vääntyy mutrulle, niin on syytä luopua siitä mikä sillä hetkellä kädessä on. Joku vaate on voinut ostohetkellä tuottaa suurta iloa, mutta sitä ei ole tullut käytettyä kertaakaan. Se on silloin palvellut jo yhden tarkoituksensa ja sen on aika jatkaa matkaa. Miettiä voi myös, että omistaako joitakin vaatteita vain siksi, koska niitä on kiva omistaa. Yleisin tekosyy itselleen on, että jotain vaatetta käyttää ehkä joskus, mutta se ei tule todennäköisesti ikinä tapahtumaan. Kierrätykseen vaan. Kotiasuksi alentaminen on monesti tuttu juttu ihmisille, mutta kaikki vaatteet ei ole tarkoitettu käytettäväksi "loppuun asti". Itseään voi myös arvostaa kotona ja pitää mukavia vaatteita, vaikka muut ei sitä näe. Ei niitä nuhjuisia nukkavieruja tarvitse pukea vain siksi, että niitä omistaa. Loppujen lopuksi kuka oikeasti varta vasten kiskoo päällensä kuluneita kotiasuja... ainakaan kovin monesti?

Päivittäiset sieltä täältä siivousyritykset eivät oikeastaan kuulu menetelmään. Jokainen luettuaan kirjan ymmärtää varmaan miksi. Asunto olisi tarkoitus laittaa "kerran elämässä" asenteella yhtäjaksoisesti läpi lajeittain. 

KonMari kirjassa sanotaan, 
"Täydellinen järjestys täytyy kokea vain kerran, että voi säilyttää sen.
Tavoitteena elämäntyyli joka on tila missä jokainen tarkkaan harkittu esine
puhuttelee minua."

Monella on tietyllä tavalla iskostunut ajatusmaailma, että tavaraa ei vaan voi heittää pois. Kaikille löytyy käyttötarkoitus ja lahjaksi saadutkin on pidettävä kaapissa tallessa. Silloin täytyy kyseenalaistaa rohkeasti itsensä, että tuottaako se tavara kaapin perällä vilpittömästi iloa? Pois heittäminen ei tarkoita, että luopuu samalla jostain menneestä kokemuksesta tai muistosta. Rakkaimmat muistot pysyy kyllä tallessa siellä ajatuksissa. Lahja on tuottanut sillä hetkellä iloa, kun sen on saanut. Jos sitä pitää kaapin perällä pelkästä velvollisuudesta, niin se ei ole enää kiva juttu. Lahjan antaminen on minulle itsellänikin ollut aina enemmän viestintäkeino kertoa toiselle tunteistani. Ei niinkään pelkän "esineen" antamisena. Kun käy läpi tavaroita, niin tulee samalla puntaroitua, että mistä oikeasti pitää. Tunteet ja muistot tulevat varmasti mieleen, mutta asiat millä ympäröimme itsemme takaavat sen viihtyvyyden kodissamme. Prosessissa voi pähkäillä, että onko esineiden heittäminen vaikeaa siksi, koska takertuu menneisyyteen vai pelkää tulevaisuutta.

Karsiminen ensin! Järjestely sitten!

1. Vaatteet: yläosat (paidat ja topit), alaosat (housut ja hameet), ripustettavat vaatteet (takit), sukat, alusvaatteet, käsilaukut, asusteet (huivit, vyöt ja hatut), erikoisvaatteet ja kengät.

2. Kirjat: yleiset (omaksi iloksi), käytännölliset (hakuteokset ja keittokirjat), kuvakirjat (valokuvat) ja aikakausilehdet.

3. Paperit: parhaillaan käytettävät, tilapäisesti tarpeelliset ja pysyvästi säilytettävät

4. Sekalaiset: cd- ja dvd-levyt, ihonhoitotuotteet, meikit, arvoesineet, sähkölaitteet, tarvikkeet (kirjoitus ja ompelu), käyttöaineet (lääkkeet ja pesuaineet), keittiövälineet ja elintarvikkeet sekä muut rihkamat.


Karsimisessa tärkeintä on muistaa myös se, että ei anneta muiden ihmisten nähdä mitä heittää pois. Esimerkiksi perheenjäsenet ympärillä voi kokea suurta syyllisyyttä pois heitettävistä tavaroista ja alkavat pelastamaan niitä röykkiöstä. Omien esineiden karsiminen siirtyy siis tällä tavalla muiden taakaksi. Jos he ovat tähänkin hetkeen asti pärjänneet ilman pois heitettäviä esineitä, niin tulevat toimeen myös jatkossakin. Minun mielestä poikkeuksena voi pitää hyötytavaraa mitä toinen ihminen on ajatellut muutenkin hankkivansa. Aikuisilla on puolestaan vaikeuksia heittää pois lastensa tekemiä asioita. Muistoesineissä on aina omat kompastuskivensä, mutta niistäkin voi valita ne mitkä oikeasti tuottavat iloa. Ei lapsen kaikkia elämänsä aikana tehtyjä piirrustuksia tarvitse säilyttää, vaan ne kallisarvoisimmat. Valokuvista voi säilyttää ne ikimuistoisimmat matkakuvat eikä kaikkia mitkä tuli sillä reissulla räpsittyä.

Tavaroiden pois heittämisestä ei ole tarkoitus tehdä pakkomiellettä. 
Ajatella voi myös toisella tavalla, että mitkä on niitä vaatteita ja 
esineitä mitkä ehdottomasti haluaa pitää. 

Ensimmäisen vaiheen jälkeen siirrytään vasta toiseen vaiheeseen. Etsitään oikea paikka niille asioille mitkä jäävät. Säilytys sana on terminä luokiteltu KonMari -kirjassa ratkaisuksi jolla pääsee eroon vain näkyvästä rojusta. Se ei ratkaise koko ongelmaa. "Luulin siistineeni paikat, mutta olinkin oikeastaan vaan haaskannut aikaa tavaroiden piilottamiseen." Tavaroita on sikin sokin kahdesta syystä, jotka on, että niiden pois laittaminen on vaivalloista tai niille ei ole paikkaa. Silloin kun kaiken ylimääräisen rojun saa pois, niin luulisin, että lopuille esineille löytyy paikka ikäänkuin itsestään. Yritän oppien ja omien ratkaisujen mukaan pyrkiä säilyttämään samoja asioita samoissa paikoissa eikä ympäri ämpäri kämppää.  

Puhuttelevat kirjan sivut: 29-30, 70, 120, 147, 153, 186-191 & 200-202.

Kirjan lukemisen luulisi olevan sen helppo vaihe, mutta se saattoi olla yhtä raskas kuin itse urakan aloittaminen. Se pisti miettimään omaa kiintymystäni ympärillä oleviin asioihin. Muutin vasta noin neljä vuotta sitten miehen kanssa yhteiseen asuntoomme. Mukana oli kaikki päiväkirjoista, valokuvista valmistujaislahjoihin ja käytettyihin esineisiin mitä tulisimme tarvitsemaan alkuun. Raahasin menneisyyden muistot mukanani sen enempää ajattelematta niiden lajitteluakaan. Hiljalleen vuosi vuodelta olen luopunut niistä mistä en ole tykännyt ja ostanut silmää miellyttäviä tilalle. Ollaan myös viety lapsuudenkotiin kaikki lainatut astiat ja koristeet, jos siellä olisi niille käyttöä. :D Uusi ei tarkoita kuitenkaan aina hyvää, vaan myös joillakin vanhoilla esineillä on iloa tuottavia käyttötarkoituksia jäljellä. Olen alkanut huomaamaan, että oma tyylini painottuu mm. vaatetuksessa nykyään käytännöllisemmäksi. Hankin asioita mitä voi yhdistellä enkä enää etsimällä etsi kaupan erikoisinta hörhelöä mihin tylsistyy nopeasti. Sisustus oli alkuun mustanruskeaa kalustoa ja sinistä sekä pinkkiä siellä täällä. Aloin huomaamaan, että kotona ei osannut oikealla tavalla rauhoittua ja tasot näyttivät aina häiritsevän pölyisiltä. Nykyisin etsin mahdollisimman vaaleita huonekaluja mitkä ei vie tilan tuntua pois, mutta tuntuvat silti "omilta". Seassa on vanhaa itse tehtyä sekä maalattua ja vähän uudenlaisia yhdessä tuumin miehen kanssa hankittuja asioita. Meillä käy viikottain vieraita ja ystäviä, joten tärkeää on panostaa viihtyvyyteen. Silloin kun itse olen tyytyväinen taloon, niin sen näkevät myös muut. :)

Tulevan projektin vaikein asia tulee varmaan olemaan se, että päättelenkö asioita intuitiivisesti vai rationaalisesti. Tärkeintä on myös visualisoida lopputulos eli minkälainen elämäntyyli on tavoitteena ennen siivousta. Tavaroille on selkeästi kirjan mukaan lajiteltu asiat mitä ihmiset pois heittäessään ottaa huomioon: käyttöarvo, informaatioarvo ja tunnearvo. Käydessäni läpi menneisyyden haamuja tulee varmasti pakostakin mieleen kaikkea tyhmää mitä on tullut joskus tehtyä. Silloin on ehkä helpompi myös päästää kokonaan ja kerrallaan irti kaikesta siitä mitä ei oikeastaan halua enää ikinä edes muistaa. Miksi säilytän esimerkiksi valokuvia mitkä muistuttavat niistä henkilöistä, jotka eivät ole enää millään tavalla osana elämääni? Ja jos he joskus olisivat, niin ne valokuvat ei edusta minulle hyviä muistoja menneisyydestä. Uusia iloa tuottavia juttuja voi luoda tulevaisuudessa. 

Oletko hurahtanut KonMaritukseen?

2 kommenttia :

  1. Oon hurahtanut ja saanut mielettömästi apua Konmarista :) Mulla on aiemmin ollut paljon tavaraa enkä ole erityisen innokas siivooja, minkä takia koti ei ole näyttänyt niin kivalta kuin mitä se voisi näyttää. Auttoi tosi paljon ymmärtää, että ensinnäkin lahja on tehnyt tehtävänsä siinä vaiheessa kun joku on ilmaissut sillä minua kohtaan jotain kivaa ja sitten se, että jos tavaralle ei ole käyttöä, sitä ei kannata säästää sen takia että joskus keksisi. Melkein ihmeellisesti on järjestynyt käyttöä tai kohteita, minne antaa itselle turhaa tavaraa muille käyttöön. Oon ollut myös sellainen tyyppi, joka säästelee parempia koruja, vaatteita, astioita yms ettei ne vaan kuluisi mutta nyt oon ottanut reteesti parhaat käyttöön :D En oo vieläkään innokas siivooja, mutta siistiminen on helpottunut kun kaikille on oma paikkansa ja esimerkiksi lattioilla ja tasoilla ei pyöri kaikennäköistä. Oon jotenki uudella tavalla ylpee kodista :D Oon antanut myös kirjoja paljon pois. Muutama lemppari on vielä hyllyllä ja lopuista on tallentunut sen verran päähän kuin mitä tarvii tallentua :) Tulipa tästä nyt pitkä selostus mutta juu, pointti oli se että mieli on keventynyt Konmarin avulla ja toivottavasti toimii sullakin! :) Jos tökkii niin YouTubessa on paljon inspiroivia videoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla sun kokemuksia, kun oot jo kirjan lukenu ja ilmeisesti saanu urakankin loppuun niin pystyt nauttimaan lopputuloksesta. :) Kyllä se vaan, jos pystyy visualisoimaan lopputuloksen sekä tarttumaan kunnolla toimeen, niin homma lopulta palkitsee tekijää! Kirja pistikin juuri miettimään, että mikä on oikeasti hyödyllistä ja tarpeellista omistaa eikä kaikki lahjat ole sitä varten, että ne säästetään. :) Pitääpä vilkaista tosiaan Youtubestakin, jos siellä jotain aiheeseen liittyviä videoita on. :)

      Poista