Mitä tein heinäkuussa? | 1/4

1-2.7.


Sonja ja Viktor tuli Helsingistä asti meille viikonlopuksi, sillä Kempeleessä järjestettiin POROKin kissanäyttely. Laajempi postaus aiheesta täällä. Näin ensimmäistä kertaa Viktorin (Hugon sekä Jaden olen nähnyt jo aikaisemmin) ja Sonjakin pääsi tutustumaan livenä kaikkiin kolmeen kissaani. Persialaiset oli ihmeissään tästä vieraasta abessinialaisesta joka innokkaana nuuski paikkoja lattiasta kattoon. Öisin Viktor nukkui omistajansa kanssa eri huoneessa ja abylla oli tähän sananen sanottavana, koska näyttelypäivien välissä kissa aloitti huutamaan noin neljältä aamuyöstä. Felix tai Simba oli mennyt ihmettelemään oven eteen kuoroa ja unisena kuuntelin, kun mouruaminen alkoi. :D Näyttelyn täyteisen viikonlopun jälkeen saatettiin Sonja ja Viktor rattaiden kanssa asemalle, että pääsivät yöjunalla kotiin.

3.7.


Naapuri antoi minulle ylimääräisiä kakkupohjia, joten siitä se ajatus sitten lähti. Jääkaapissa oli valmiiksi hedelmämehua ja omenasosetta väliin. Kaupasta tarvitsi hakea ainoastaan 30 sentin vispikerma ja rasiallinen mansikoita. Siitä syntyi 10 minuutin mansikkakakku. Normaalisti en välitä kermakakuista, mutta tällä kertaa ne meni siinä sivussa mansikoiden kanssa. Heinäkuu on minulle sitä aikaa, että vedän hirveät överit syömällä mansikoita aina kun saan mahdollisuuden. :D Saman päivän aikana tuli siivottua koko kämppä. Imuroin, luuttusin, pistin astianpesu- ja pyykkikoneen pyörimään sekä järjestelin tavarat viikonlopun jäljiltä oikeille paikoilleen. Paras tapa aloittaa uusi viikko!

4.7.


Kysyin kaveria mukaan Ideaparkkiin ostoksille ja alunperin oli tarkoitus kiertää alennuksia, mutta ei niitä loppuunsa tullut hyödynnettyä. Viininpunainen puolipitkä huppari oli alennuksessa 7€, mutta mekko ja muut paidat löytyi normihinnalla 9,95 € H&Mltä sekä Cubuksesta. Vaaleanharmaa mekko oli ihan huippulöytö! Kukkakuvioinen pitkähihainen sopii juhliin sekä kissapaita enemmän arkiseen hengailuun. Näiden lisäksi ostin uudet (Jane) jegginssit tehtyäni entisistä reikäkuvioiset. Glitteristä lähti heräteostoksena mukaan -70% choker koru, mutta en ole varma osaanko käyttää sitä. Käytiin myös sormusliikkeessä ja mentiin Subwayn kautta meille katsomaan Sing -elokuva. :)

5.7.


100% vegaaninen ja valmistettu eläinkokeettomasti.

Swatchailin Jeffree Starin highlightereita eli toisinsanoen hohtavia korostuspuutereita mitkä meikin lopuksi sivellään kulmaluulle, poskipäille, nenän päähän ja amorinkaareen. Joskus myös otsan alueelle ja silmän sisänurkkiin. Ensimmäinen ostokseni oli aikoinaan Ice cold (oikealta vasemmalle) ja muiden ollessa alennuksessa hankin vähän aikaa sitten lisää. Sävyinä helmiäisen vaaleanpunainen Princess Cut, persikkainen Peach Goddess ja kultainen Siberian Gold. Hieroin highlightereita sormiin niin, että sävyt varmasti erottuu kuvasta. Niistä osa ei ole normaalisti nuin pigmenttisiä eli niitä pystyy hempeästikin levittämään kasvoille.

6.7.


Vierailin parhaan ystävän luona ja käytiin yhdessä äitiysneuvolassa katsomassa miten tuleva kummipoikani potkii masussa. :) Vietettiin mukava päivä kahden karvaisen seuralaisen kanssa ja tehtiin pinaatti-paprikapiirakkaa sekä mansikkajuustokakkua. Hölistiin tietenkin niitä näitä ja pelailtiin sellaista peliä kuin Beyond Two Souls. Ensi kerralla saan varmaan jo tarinan loppuun, niin sitten voi olkaa miettiä seuraavaa hyvää pleikkaripeliä.

7.7.


Synttärit lähestyy, niin laitatutin hiukset jo valmiiksi. Tyvikasvu piiloon ja da-dam-dam OTSATUKKA! En muista milloin viimeksi minulla on ollut hiushörpäke etupuolella. Varmaan yläasteella, jos ei muisti ihan huijaa. Mies ei meinannut tunnistaa, mutta onneksi ei heittänyt ulos talosta. :D Kyseessä oli tuttu parturi-kampaaja jota näin pitkästä aikaa ja oli niin ihana höpötellä tyttöjen juttuja. Tuli sellaiset positiiviset vibat loppupäiväksi. Käytiin ensimmäistä kertaa tälle kesälle istumassa miehen kanssa torinrannassa.

8-9.7.


Kihlauduttiin Tuomon kanssa jo viime lokakuussa, mutta koska ollaan hitaita niin nyt haettiin sormukset Timanttisilta. Aikamoista tuuria oli myös, että saatiin sormusten loppuhinnasta vielä -20% alennusta. :D Oma hopeasormus oli rakkautta ensisilmäyksessä ja miehelle ehdotin tuollaista titaanisormusta joka kestää hyvin arkikäytössä. Häitä ollaan myös suunniteltu hiljakseen, mutta jospa vanhemmilla ja appivanhemmilla olisi jos jonkinlaista ideaa tarjoilusta ja sellaisista. :D

Lauantaina lähdettiin miehen kanssa extemporena Nallikariin, koska siellä oli Summer Partyt. Pari vuotta sitten oltiin lippujen kanssa ihan sisäpuolella, mutta tällä kertaa istuttiin ulkopuolella kuuntelemassa musiikkia. Nähtiin paljon ystäviä ja saatiin kyyti joskus yhden aikaan yöllä kotiin. Sunnuntai on mennyt lähinnä Netflixiä katsoessa ja kasvisnuudeliannosta ahmimalla. :)

Mitä sinun viikkoon?

4 kommenttia :

  1. Noin teidän sormukset ovat ihanat ja onnea kihlauksesta näin jälkikäteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia todella paljon! :) Sormukset osui kyllä nappiin!

      Poista
  2. Ihanat sormukset! Tuo titaanisormus on hieno! Tosi kivoja juttuja olet tehnyt, mä ihastuin punaiseen kissaan ja koiraan. Söpöt kaverukset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Minunkin mielestä tosi kiva tuo titaanisormus kun se ei oo semmonen peruskiiltävä. :) Kaverin lemmikit on kyllä niin hyvä pari! :D

      Poista