Hermione, Ron ja Harry sai omat kodit! (+video) | PoPoPet

Hermione lähti 8.9, Ron 11.9 ja Harry vietiin 15.9.2017. 

Sijaiskodissa vietetty aika 17.7-15.9.2017.
Löytyivät arviolta 7 viikkoisina ja lähtivät 14-15 viikon ikäisinä.

Muistan silloin kun nämä ihmisiä pelkäävät piiperöiset saapuivat meille keskellä yötä hätäsijoituksena. Vapaaehtoiset olivat loukuttaneet ison (11 kpl) kissapopulaation turvaan ja sijoittivat niitä pitkin Oulun aluetta. Minulle saapui viimeinen jäljelle jäänyt kissaperhe. Tiesin oitis sukupuolet katsottuani, että tästä tulee Potter-pentue. Niin sai nimensä pörröiset Hermione ja Ron. Valkoinen pilkku otsassa kuvastaa "salaman paikkaa" Harrylla. Alkuun olin huolissani siitä, että miten pennut alkaisivat tottumaan käsittelyyn, koska ne mielellään juoksivat karkuun. Kysyin neuvoja kissaryhmistä ja sieltä sain sellaisen kommentin, että radion voi jättää aina päiväksi päälle. Pelkkä läsnäolo, leikittäminen ja herkkujen heittely myös edesauttaa tilannetta. Ei minulle arat kissat ole mikään uusi juttu, mutta pentu keskellä tärkeintä sosiaalistumiskautta oli huolestuttava tilanne.

Pennut viettivät ensimmäiset viikkonsa eristetyssä tilassa jossa kävin niitä päivittäin leikittämässä. En oikeastaan kutsunut vieraita siihen aikoihin ollenkaan, koska emo oli niin stressaantunut. Huoneessa nousi myös nopeasti lämpö, jos siellä oli monta ihmistä samaan aikaan, kun vietettiin vielä heinäkuuta. Pidettiin verkotettua tuuletusikkunaa auki ja siitä tuli Minerva-emolle suosikkipaikka. Sieltä se katsoi, kun punnitsin pentuja tasaisin väliajoin ja nakkelin niille herkkuja, että pääsisin silittämään turkkia. Pentujen ollessa vielä meillä jouduttiin muutama kerta käymään kiireellisenä eläinlääkärissä. Harrya vaivasi syömättömyys, mutta lääkkeitä saatuaan tilanne parani. Hermionen leikkuuhaava aukesi ja tein sille uuden operaation jälkeen sukkapuvun. Pennut pääsivät myös tutustumaan omiin kissoihini ja muuttivat olohuoneen tvtason väliin.

Näin, kun Harry saattoi juosta Felixin perässä kilpaa. Simba hoiti sievästi Hermionen turkkia. Bella joutui sietämään, kun pennut saattoivat yllättäen kiehnätä kylkeä vasten. Sijaiskotipennuista muutama oppi kehräämään silityksen aikana (Ron vasta uudessa kodissa) ja kaikilta onnistui loistavasti ruokahuuto. :D Potter-poppoosta kasvoi ihan tasapainoinen kolmikko ja pääsivät hyviin koteihin missä odotti uudet kissa- sekä koirakaverit. Minerva-emo on vähän pidempi projekti, mutta olen onnellinen näiden muiden puolesta! :)


Heippa Potterit!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti