Mitä tapahtui lokakuussa? | Kummilapsi, Bellan synttärit, 9-vuotispäivä


30. syyskuuta syntyi ensimmäinen kummipoikani parhaalle ystävälle.
20. lokakuuta näin hänet ensimmäisen kerran. 

Minä suojelen sinua kaikelta
Mitä ikinä keksitkin pelätä
Ei ole sellaista pimeää
Jota minun hento käteni ei torjuisi

6. lokakuuta vietettiin äitin synttäreitä Kainuussa.
Isovanhemmat kävi kakkukutsuilla ja illalla suunnattiin viihteelle paikalliseen!


8. lokakuuta käytiin Simban ja Felixin kanssa syksyisellä retkellä vanhempien takapihalla. 
Iskä rakensi hirsistä laavua.


9. lokakuuta oli Bellan 5-vuotissynttärit jotka muistin vasta viikkoja myöhemmin. 
Onneksi PrimaCatin lahjoitus saattoi lepyttää synttärisankaria.


Kuukauden aikana oli muutamia yhteistyöjuttuja MayBeautyn ja PrimaCatin kanssa.

Seuraavana tulossa vielä yksi MayBeauty tuote sekä Musti&Mirri julkaisu.


11. lokakuuta sijaiskotiin saapui Amelia-emo, joka synnytti 14. päivä
8 keskospentua. Kaksi oli jo elottomia syntyessään ja seuraavien päivien aikana
menehtyi viisi lisää. Jäljelle jäi yksi pentu, jonka nimi on Jörö.


23. lokakuuta juhlittiin Tuomon kanssa pienimuotoisesti 9-vuotispäivää!
Käytiin hakemassa vegaaniateriat Friends&Brgrs paikasta ja katsottiin The Hateful Eight.


26. lokakuuta postista tupsahti himoitsemani Jeffree Star mininudesetti.
Tarkoituksena on luoda erilaisia meikkityylejä sävyjä hyödyntäen ja 
tulokset näkee myöhemmin blogin puolella.

Mitä sinun lokakuu piti sisällään?

2 kommenttia :

  1. 30.9 hyvä päivä syntyä =)
    Onnea teille meillä tuli kesällä 22v yhdessä

    VastaaPoista