Testissä Litter Locker II | Musti&Mirri

Litter Locker II
Yhteistyössä Musti ja Mirri

Moi! Kissaraati sai kokeiluun edistyksellisen roskasankon, joka peittää kissanjätöksien hajut täydellisesti. Jokainen kerrostalossa asuva tietää, että tavallinen keittiön roskis ei peitä hiekka-astioiden hajuja. Jätöksiä ei myöskään jaksa joka päivä viedä yleiseen jäteastiaan hissiä tai rappusia kuluttaen, jos ei muuten ole ulkoilmaan asiaa. Monen kissan käytössä olen huomannut, että tästä on hyötyä varsinkin silloin kun vieraita on tulossa. Litter Locker on pieni ja huomaamaton, mutta toisaalta sen koko on hyvä sekä huono asia.

Litter Locker on alunperin tarkoitettu 1-2 kissan käyttöön. Pussin täyttyminen saattaa kestää jopa kaksi viikkoa. Roskikseen asennettava täyttökasetti kestää yhdellä kissalla kulutuksessa noin kaksi kuukautta. Itselläni on kolme persialaista ja satunnainen määrä sijaiskotikissoja. Meillä saattaa olla esimerkiksi 6-10 kissaa samaan aikaan ja vessoja myös sen mukaan jokaisessa huoneessa. Roskis pääsi heti hyötykäyttöön, koska yhdellä kissalla oli maha kuralla useamman päivän ja Litter Lockerin tuplalukitus pitää pahimmatkin hajut poissa. Kuljetan roskista mukanani huoneesta toiseen, jos vieraita on tulossa kylään lyhyellä varoitusajalla. Tämän mallin jäteastioita olisi kuitenkin hyvä olla useampia tai parannusehdotuksena hieman suurempi versio niille joilla on enemmän käyttäjiä. :)

Käyttöohjeet:
1. Asenna täyttökasetti astiaan.
2. Avaa kansi ja pudota kissanjätökset sisään.
3. Sulje kansi ja vedä kahvasta.
4. Palauta kahva normaaliin asentoon.
Ohjeet tyhjentämiseen:
1. Avaa täyttynyt roskis.
2. Leikkaa pussi leikkurilla joka on astian sisällä.
3. Solmi pussinsuu ja hävitä. 
4. Sido uusi pussi.

Klikkaa ohjeet isommaksi!

Plussat ja miinukset:
+ Sulkee epämiellyttävät hajut ja bakteerit sisään
+ Välttää päivittäiset ulkoroskisreissut
+ Nopea käyttää sekä tyhjentää
+ Huomaamaton ja kevyt
+ Helppo puhdistaa
+ Irrotettava lapioteline ja lapio

- Liian pieni monen kissan käyttöön
- Täyttörulla on kallis (9,90 €)
- Astiassa ei ole kahvaa
- Muut värivaihtoehdot puuttuu

Koko: P 22 x L 23 x K 45 cm
"Roskis tuoksuu kuin tekokasvi - ei yhtään miltään!"

Olisiko sinulla käyttöä
Litter Lockerille?

2 kommenttia :

  1. Ihan hyvä keksintö mutta eiköhän tuo tavan roskis vielä riitä :) omakotitalossa kun asuu niin äkkiä nakkaa roskiksen mennessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asuispa itsekkin. :D Meillä kerrostalossa ne pussit haisee joko keittiön roskiksessa tai eteisessä odottaen, että joku jaksaa viedä ulkoastiaan. :D

      Poista