Aleshoppailut | Black Friday

3 settiä Real Techniques siveltimiä. Alkuperäisestä hinnasta -50% / Oletkaunis.fi
Moi! Kuka hyödynsi mustan perjantain alennuksia ostaessaan itselleen kauan haluttuja tuotteita tai lähimmäisille joululahjoja? Hep! Aikaisempiin vuosiin erona oli se, että kävin myös Ideaparkissa ostoksilla. Sieltä sai kätevästi muutamia juttuja pukinkonttiin halvemmalla kuin normaalisti. Lempikaupoissani oli hyvät alennukset vaatteista, joten muutama kiva juttu tarttui mukaan. Myöhemmin samana iltana hyödynsin tarjouksia myös verkkokaupoissa. Tilasin itselleni täytettä meikkikokoelmaan siveltimien ja ripsien muodossa. Tulevia pikkujouluja varten olin ajatellut, että kimalteleva korusetti piristäisi kokonaisuutta. Kaikki muut ostokset jää nyt lahjan saajille arvailtavaksi ennen aattoa. :)

Tänä vuonna en ole kerinnyt kunnolla edes miettiä, että mitä itse toivoisin joululahjaksi. Tuntuu, että lahjakortit taitavat olla tällä hetkellä niitä hyödyllisimpiä valintoja. Joulun jälkeen alkaa alennukset ja on aika taas suunnata ostoksille. Olen joulun mittaan tyhjennellyt kaappeja tavaroista joista osan myyn kirpparilla ja lahjoitan hyväntekeväisyyteen. Pehmeät paketit on myös plussaa, koska meillä pyyhekaappi kumisee tyhjyyttä ja uudet torkkupeitot piristävät aina sisustusta. Vuoden loppu taitaa kaikilla olla sellaista uudistumisen aikaa. :)

Eylure irtoripset. Alkuperäisestä hinnasta -20% / Oletkaunis.fi
Farkut ja neulepaita. Alkuperäisestä hinnasta -40% / Cubus ja Bikbok
Korusetti. Alkuperäisestä hinnasta -25% | Glitter
Mitä löytöjä teit?

6 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. No sinä oot ollu säästäväinen. :)

      Poista
  2. Tosi kivoja löytöjä. :) Kuin siistit nuo siveltimien varsien värit <3

    VastaaPoista
  3. Mä ostin kanssa oletkaunis.fistä kaks settiä noita siveltimiä sekä Jeffree Starin meikkejä. :) ja vähän kynsijuttuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi siveltimet oli kyllä hyviä ja tarpeellisia ostoksia! :) <3 Ja uuu Jeffree!

      Poista