Felixin syntymäpäiväherkku | 5v


Hei! Niin se vaan nuorimmainenkin täytti 5 vuotta ja pääsi Simban sekä Bellan kanssa samaan ikäryhmään. Felix on sellainen ikinuori pentu, joka on porukasta kaikkein leikkisin... ja päällepäsmäri. Se hänelle suotakoon, koska silloin on valtakunnassa kaikki hyvin. Lämmintä vuodenaikaa varten olin ajellut pojalle kesäturkin, mutta se on jo kovaa vauhtia kasvamassa takaisin.

Muistan sen kuin eilisen, kun haettiin Felix kotiin. Olin pitkään vakuutellut äitiä siitä, että Simballe pitäisi saada kaveri samalta kasvattajalta. Hän oli jo aikaisemmin ollut yhteydessä, että pentueesta on jäljellä enää oma suosikki. Felixillä oli siis vaihtoehto muistaakseni Turussa, mutta minulla oli valttikorttina se, että olin hakenut Simban jo puoli vuotta aikaisemmin. 


Täytyy sanoa, että tein maailman parhaan päätöksen Felixin suhteen. Se on sellainen oikea mammanpoika. Haluaa aina tietää missä meen ja kehräyskonsertti alkaa, kun saa huomiota. Osittain se on myös ärsyttävä tapa varsinkin silloin, kun on aikainen herätys. Felix tassuttelee yöllä tai aikaisin aamusta tyynylle, hilautuen osittain pään päälle. Silloin se kehräys ei lopu seuraavaan tuntiin, joten unen saaminen on hankalaa. 

Felix ei ole mikään nirso poika, vaan se syö omat eväät ja siirtyy sitten muiden kupille. Karjalanpaisti on yksi suurimmista herkuista, mutta oikeastaan kaikki käy. Synttärikuvia varten olisin halunnut ottaa parempia kuvia ruokakupilla ja kun aloin ojentamaan Felixin rusettia, niin se siirtyi lihapalan kanssa matolle. Ilmeisesti luuli, että häädän ruokakupilta pois kuten joskus teen, jos pyrkii muiden eväitä syömään. Ilme kertoo kaiken. :D


Kuvien houkuttimena oli myös Felixin lempilelu, mehupilli. Meillä on aikaisemmin ollut pillit esillä erään hyllyn päällä, mutta herra hoksasi ne sieltä ja päätti ainakin kahtena yönä demonstroida leikkejään sängyn vieressä. Toistaiseksi "lelut" on takavarikossa. 

Syntymäpäivää ilostutti myös kuusi vierasta, joiden mukana oli entinen sijaiskotikissani Aurora. :) Meidän talossa vauhtia ja hälinää riitti ja Felix muisti käydä nuuskimassa kaikkien sukat läpi. Kuten sillä on aina tapana.

Onnea rakas Felix! 

4 kommenttia :

  1. Voi mikä komistus. :3 Myöhäiset syntymäpäiväonnittelut Felixille!

    http://insomniacmoon.blogspot.com/
    http://pumpulikissat.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Oona, Felixiltä terkut! :) <3 Käyn myös tsekkaamassa blogisi, koska osoite missä lukee kissat, lupailee hyvää. :D

      Poista
    2. Oi kiitos! <3 Ja haha. Tällä hetkellä en oo kovinkaan aktviinen päivittämään blogeja, mutta ehkä tää tästä vielä. :D

      Poista
    3. Kyllä, kannattaa vaan pitää se itseä miellyttävä "tahti" yllä! :)

      Poista