Kohokohtia vuodelta 2018

© Tiina Wallin

Hei! Vuonna 2018 olen ollut isojen asioiden äärellä. Tein elämästäni merkityksellistä sillä periaatteella, että on kokeiltava kaikkea uutta ja poistuttava sieltä mukavuusalueelta. Olen aina ollut suhteellisen tyytyväinen elämääni, mutta sana "tyytyväisyys" ei kuvasta jännittäviä seikkailuja mitä voisi halutessaan kokeilla. Teiniaikoina seikkailut oli yleensä ehkä typeriä päähänpistoja, mutta nyt vanhempana niistä päähänpistoista on otettava eri tavalla vastuu. Vuosi on pitänyt sisällään vaikka mitä ja suurimmat kohokohdat saavat minut kokemaan itseni jopa aikuiseksi. Mitä aikuisuus sitten merkitsee minulle? En tyydy vain niihin arkisiin asioihin mitä elämääni kuuluu, vaan uskallan yrittää olla enemmän. Miltä minun vuosi sitten näytti?

❤ Sain opiskelupaikan ammattikorkeakoulusta ensimmäisellä yrittämisellä.

 Kymmenen vuoden seurustelun ja kihlautumisen jälkeen menin naimisiin.

❤ Yhdessä ystävieni kanssa perustettiin yhdistys kodittomille eläimille.

❤ Ryhdyin media-alan kevytyrittäjäksi.


Kohokohtia jokaiselta kuukaudelta...

Tammikuussa aloitin häiden suunnittelun kunnolla ja voitin liput myös häämessuille, mistä sai paljon inspiraatiota. Juhlittiin Tuomon 25-vuotissynttäreitä täysin vegaanisilla tarjottavilla. Viimeisten sijaiskotikissojen lähdettyä, jäin sijaiskotihommista tauolle. Helmikuussa kävin katsomassa Cheekistä tehdyn elokuvan ja luin myös Jaren omaelämänkerran. Lähdettiin ystävien  vuokraamalle mökille talviriehoihin ja paljuiltiin pakkasessa. Innostuin yhä enemmän räppäreiden baarikeikoista ja kävin katsomassa OG Ulla-Maijaa. Käytiin äitin kanssa myös Helsingissä Vegemessuilla, jotka ovat pian taas edessä. Maaliskuussa olin puolestaan menossa katsomaan Kubea keskustan baariin, mutta esitys oli jo loppunut. Eipä yhtään harmittanut ennalta ostetut liput, ei. :D Onneksi Pikku G aloitti taas keikkailunsa ja pääsin sitä esitystä katsomaan. Nuoruuden muistot tulvivat mieleen ja se oli parhaimpia keikkoja ikinä. Kävin myös ensimmäistä kertaa aikuisiällä Haaparannassa ystäväni kanssa. Ensimmäinen sijaiskasvattipentueeni täytti vuoden verran, vierailin kaikkien uusissa kodeissa synttärilahjojen kera. Kävin myös iskän kanssa moottorikelkkailemassa lapsuuden maisemissa ja kokeilin jopa lumikenkiä. :D

Huhtikuussa tein yhteistyötä Hammaslääkäriasema Koulukadun Hymy Oy:n kanssa ja hampaani valkaistiin jo toisen kerran. :) Oma näkö vaati myös tarkastusta ja silmälasit päivittämistä. Näkö oli sen verran huonontunut, että minulle suositeltiin jatkuvaa käyttöä. Toukokuussa äiti tuli Ouluun ja käytiin Cheekin Täältä Sinne -konserttikeikalla Oulun Jäähallissa. Terveellinen ruokailu oli minulle myös tärkeä aihe blogin puolella, järjestin tukevia aamiaisia, tein hyvää kotiruokaa ja kirjoitin viikon mittaista ruokapäiväkirjaa kasvisruokailustani. Sain myös hääkutsut viimein valmiiksi ja lähetettyä eteenpäin. Kesäkuussa treffailtiin Tuomon kanssa Tubassa. Päivitin samalla hiuksia Parturi-kampaamo Ponnarissa. Nähtiin miehen kanssa Kasmiria ja Hesaäijää Ideaparkin tapahtumassa. Juhannuksena oltiin tuttuun tapaan mökillä, syötiin grilliruokaa, bongailtiin lintuja, tehtiin kukkaseppeleitä ja heitettiin tikkaa. Tutustuin myös uusiin ihmisiin erään ryhmän kautta ja tapasin heidät torinrannalla, jossa vietettiin kesäiltaa. Felix täytti 5 vuotta.

Heinäkuussa sovin MayBeautyn kanssa uudenlaisen yhteistyökuvion. Hyödyn rahallisesti tekemistäni julkaisuista ja käytän niitä jatkossakin osittain blogin parantamiseen sekä eläinsuojelutyöhön. Minulla järjestettiin maailman parhaimmat polttarit ja täytinpä myös 25 vuotta pian sen jälkeen. Sain myös kuulla, että sain paikan ammattikorkeakoulusta! Elokuussa käytiin Tuomon kanssa maistraatissa solmimassa meidän avioliitto ja vietettiin 4. päivä häitä Vuokatissa Särkisen majalla. Se oli yksi ikimuistoisimmista päivistä. Pipefest järjestettiin vielä kerran Cheekin kunniaksi ja tapasin Jaren ihan face to face keikan jälkeen. Otettiin yhteiskuvia ja halattiin, hän onnitteli minua häiden johdosta. Kuukauden lopussa oli Cheekin jäähyväiskonsertti Lahdessa, jota oltiin todistamassa äitin kanssa. Aloitin myös sijaiskotihommat uudestaan ja koulu alkoi. Syyskuussa käytin töistä saadun lahjakortin Ravintola Ostroferiaan. Se oli maailman paras ravintolakokemus. Viini oli erinomaista ja ruoka suussasulavaa. Syötiin yhteensä viisi ruokalajia. Menisin tänne ehdottomasti uudelleen, kun lompakko antaa myöten.

Lokakuussa Bella täytti 6 vuotta. Meille tuli Tuomon kanssa täyteen 10 vuotta yhdessäoloa. Saatiin ystävien kanssa hyväksytty rekisteröintipäätös meidän yhdistykselle Kissakummit ry. Kävin ottamassa häämuistoksi tatuoinnin kahdesta pionista olkapäähän. Marraskuussa juhlittiin isolla kaveriporukalla Halloweenia ja olin pukeutunut kissakuiskaajameedioksi. Otin myös uuden sijaiskotikissan nimeltä Bianca, jonka piti olla tiine emo, mutta diagnoosi vaikuttaa olevan väärä. Pennuista ei ole ollut minkäänlaisia merkkejä. Joulukuussa Simba täytti 6 vuotta. Käytin Simban ja Felixin rokotuksilla. Sijaiskotikissa Hessulle varmistui ikioma koti, johon se muutti ennen aattoa. Ryhdyin kevytyrittäjäksi. Järjestin parhaille ystäville pikkujoulun tapaiset kekkerit, katsottiin Disney-elokuvia ja juotiin terästettyä glögiä. :) Lähetin persialaisista otetut joulukuvat ja kiitoskortit eteenpäin. Tilasin retrokuvia kaikista sijaiskotikissoistani. Juhlittiin joulua, syötiin hyvin, jaettiin lahjat ja sen jälkeen valmistauduttiin uuteen vuoteen. 

Miltä sinun vuosi näytti?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti