Sijaiskotikissat Minerva (McGarmiwa) ja Ron, Harry sekä Hermione | PoPoPet


Saapuivat sijaiskotiin 17.7.2017

Moro! Kaikenlaista jännää ja outoa on taas meneillään, mutta kesä tuntuu olevan kissojen (pelastusoperaatioiden) suhteen aktiivisinta aikaa. Ulkona vapaasti kulkevat leikkaamattomat kissat tekevät jatkuvasti pentuja luontoon ja kohta on populaatio kasassa. Niitä on sitten useampi auttaja loukuttamassa toivoen, että kaikki menevät ruoan perässä nalkkiin. Tällä kertaa oli tuuri matkassa ja kaikki 11 alueella pyörinyttä sai vapaaehtoistoimin työskennellyt nainen kiinni. Kaikille oli lisäksi sijaiskodit odottamassa ja emot pääsivät yhdessä pentujensa kanssa.

Minulle saapui (ensimmäinen) täysin musta aikuinen ja sen lisäksi 3 pentua. Emo Minerva on pahasti villiintynyt ja se on lyhyen oleskelunsa aikana repinyt verhot, pissannut alleen ja murissut sekä pakoillut erikoisiin piiloihin. Pennut ovat myös varovaisia suhisijoita, mutta antavat kuitenkin käsitellä. Olen syöttänyt niitä joka päivä kädestä pitäen ja yrittänyt luoda suhdetta ihmiseen. Poppoo sai nimekseen Ron, Harry ja Hermione varmistaessani sukupuolet. Niiden kanssa on muutama päivä mennyt ihan mainiosti ja kuulen välillä epämääräistä touhuamista suljetun oven takaa. Oletan, että pennut leikkivät siellä silloin kun kukaan ei näe. :D


Suloinen poppoo?

4 kommenttia :

  1. Ihania pörriköitä <3
    Sain juuri viime kuussa kaikki kolme pentua uusiin koteihinsa ja tämän kuun alussa ole kerennyt jo loukuttamaan 6 muuta villikissa lapsosta. Kolme pienintä lapsosta ovat emottomia, kun emo oli auton alle jäänyt :( 3 muun pennun emo on ilmeisesti liian fiksu ja ollut villinä jo useamman vuoden, koska en ole sitä saanut loukutettua ollenkaan. Epäilen että taitaa emolla olla ikää enemmän kuin 5-vuotta koska naapurien mukaan kissa on ollut jo pidempään paikalla ja ovat nähneet sen saalistavankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko vinkkejä villiintyneiden pentujen kesyttämiseen? Mulla ei ole aikaisempaa kokemusta. Olen yrittänyt ruokkia kädestä pitäen ja leluilla harhauttanut sekä välillä silitellyt. Voi ei... nyt on pentubuumi taas menossa! PoPoPetillakin on nyt paljon villiintyneitä pentuja eri sijaiskodeissa.

      Minerva oli saatu sillä tavalla kiinni, että loukuttaja meni loukun luokse soitatuttamaan youtubesta kissanpentujen itkua. Loukut voi laittaa sillä tavalla tunneliksi, että pentujen ollessa jo loukussa, niin laittaa tyhjän loukun siihen eteen. Emo siis kuvittelee, että pääsisi tyhjän loukun kautta pentujensa luo kunnes luukku napsahtaa takana. Nyt on perhe yhdessä. :) Tsemppiä! Teet hienoa työtä. <3

      Poista
  2. Ensimmäisen viikkon annoin näiden olla ihan omassa rauhassa ja vein vain ruokaa ja siivosin lootan. Pakenivat aina paikalta kun näkivät minut, sitten rupesin istuun näiden kanssa ihan hiljaa paikallani, mutta aina niin etten katsonut niitä suoraa silmiin, koska muistaakseni luin jostakin että pennut kokee sen uhkaavana.
    Olen myös tarjonnut lihaa kädestä ja ovat uskaltaneet tulla hakemaan.
    Taitavat olla nyt jotain 10viikon paikkeilla isommat ja ovat kyllä yllättävän hyvin kesyyntyneet. Saa jo koskea, vaikka välillä vähän pöhistäänkin. Ruokaa viedessä nykyään pennut kirmaa luokseni miukuen 😍
    Yhden pienistä pennuista menetin eilen, sillä oli lääkekuuri ja siltä yritettiin saada madot pois mutta ilmeisesti oli liian heikko jatkamaan 🙁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vieraat kissat kokee sen silmiin katsomisen uhkana, koska vaikka ne on saalistajia, niin ne on myös saaliita petoeläimille. Silmiin katsominen tuntuu siis siltä, että "peto on havainnut saaliin". Jostain luin näin. Yleensä jos katsoo kissaa, niin pitäisi siristellä silmiä, että se antaa luottamuksen tunnetta ja on niiden omaa kissakieltä.

      Vautsi! Olet tosi nopeasti edistynyt pentujen kanssa! Minun luokse ne ei kirmaten tule edelleenkään, mutta uskaltavat tulla jo syömään kun menen laittamaan ruokaa ja jään siihen. :D Välillä ne ei myöskään karkaa, jos menen huoneeseen. Jäävät siis paikoilleen. Tietysti varovaisuutta on vielä ilmassa ja suhinaa.

      Voi ei! Olen todella pahoillani menetyksestä. :( Voimia! Tuo on taas opettavainen tarina kertoa miten tärkeää mm. madotus on ja miksi pennut voivat menehtyä moiseen. :/

      Poista