Mitä tein heinäkuussa? | 4/4

24.7.


PokemonGo pelin lisäedut oli sanottu jatkuvan vähän aikaa, joten käytin alkuviikon vielä monella tavalla hyödyksi. Otin bussin keskustaan ja lähdin kävelemään ympäri Oulun kaupunkia. Älypuhelinta näppäillessä piti visusti myös katsoa, että en törmää kehenkään tai kävele päin punaisia. Suurimman osan ajasta hengailin torinrannalla ja katselin samalla kojuja, jossa myytiin kaikenlaista kesävaatteista tuoreisiin marjoihin. Ystävä soitti joskus päivällä, että on tulossa seuraksi poksujahtiin! Käytiin samalla siinä tankkaamassa lautanen mikä sisälsi muikkuja, lohta, paistinperunoita ja erilaisia kasviksia. 11 euron annoksen avulla jaksettiin porhaltaa pitkälle iltaan asti kunnes vara-akutkin alkoivat loppumaan. Siihen oli hyvä päättää varsin mukava päivä, jonka vietin ihan vapaaehtoisesti ulkona liikkuen. :D

25.7.

Aamulla mies linkkasi uutisen, että aktiivista pelaamista kannattaa jatkaa vielä torstaihin asti. Olivat ilmeisesti suuren suosion (ja rahallisen hyödyn) myötä päättäneet pidentää Pokemonissa saatavia etuja. Täytyi huokaista syvään, koska olin viimeiset pari päivää kävellyt jalat aivan hapoille keskustassa. Sängystä nouseminenkin tuotti vähän tuskaa, joten päätin pitää taukoa. Olin sopinut kaverin kanssa jo aikaisemmin, että käyn siellä ensimmäistä kertaa kylässä. Matkustin bussilla Iihin ja kaverin kotitalolla oli vastassa neljä erittäin innokasta koiraa sekä kaksi sosiaalista kissaa! :) Tontti oli suorastaan valtava ja ihan eläimien ehdoilla tehty. Koirille löytyi oma aitaus ja kissoilla oli myös tarha vähän kauempana. Juteltiin päivä siinä kauniissa auringonpaisteessa kunnes olikin jo aika lähteä kotiin päin. Sitä ennen haettiin postista järjettömän painava paketti kissanruokaa minkä tilasin Zooplussalta. :D


26.7.


Tuomon isä tuli käymään Oulussa muissa asioissa ja pyörähti samalla kylässä. Nyt on ollut hyvät helteet, joten lähdettiin kummatkin keskustaan. Sitä ennen tankattiin rasiallinen mansikoita autossa. :D Appiukko suuntasi ihan kaupungin ytimeen ja minä pyörin torinrannalla sekä Ainolan puistossa. Täytyy sanoa, että farkut oli väärä valinta. Sattui niin lämmin päivä, että oli tukala olla niissä vaatteissa. Sovittiin tapaaminen joskus kolmen pintaan ja käytiin torilta hakemassa kala-annokset. Mikään ei voita tälläisiä herkkuja! Illalla käytiin vielä miehen kanssa ajelemassa ja samalla haettiin reissussa ollut naapuri juna-asemalta kotiin. 

27.7.

Ostin kesän ensimmäisen jäätelön kioskilta läheltä torinrantaa. Pikisaaren kupeessa on hyvä paikka istua lepäämään nurmikolle. Sokeri-Jussin Kievari olisi kyllä kokeilemisen arvoinen ravintola, joten ajattelin viedä miehen sinne syömään ensi kuun alussa. Huomasin, että lähistöllä valmistelivat myös viikonlopun Qstockin rakenteita. Itse en osallistu niihin festareihin ollenkaan, vaan päätin viettää viikonlopun viimein ihan kotioloissa.

28.7.


Heti herättyäni laitoin pesukoneen ja pyykkikoneen huutamaan sekä imuroin asunnon vähän perusteellisemmin. Kissataloudessa tuppaa hiekka leviämään joka nurkkaan. Sijaiskotikissojen huoneessa yritän hoitaa siivouksen aina mahdollisimman nopeasti, vaikka niidenkin on aikanaan totuttava arkielämän ääniin. Ainakin ovat tottuneet jo kameran räpsintään ja pysyvät välillä sievästi paikallaan. :D Siivouksen päätteeksi levähdin sohvalle ja otin kunnon päiväunet. Tuomo oli käynyt sillä aikaa kaupassa hakemassa tarvikkeet pizzaan. Vanhemmat ilmoitti, että tulevat seuraavana aamuna Ouluun veljen muuttoavuksi. Tein heille vähän evästä siihen urakkaan. Laiteltiin kaverin kanssa illalla viestiä, että voisi pitää herkuttelu / peli-illan. Konsolipelien hakkaaminen venähti pitkälle yöhön, mutta hauskaa oli senkin edestä!

29.7.

Äiti soitteli aamulla, että ovat pihassa tuomassa minulle kissalinnaa. Se oli iskän tekemä projekti muistaakseni jo alkukesästä ja sovittiin, että kuljetetaan rakennelma jossain vaiheessa Ouluun. Saatiin kasattua uusi kiipeilyteline meidän parvekkeelle. Kissat ovat mielissään, sillä kissalinnassa on paljon koloja missä nukkua ja tasoja jossa kiipeillä.


Päiväseltään katsottiin Tuomon kanssa tv-sarjoja mistä ollaan jääty jälkeen. Eilisen yön konsolipelailut vaikutti vähän kummankin virkeystasoon, että ei jaksanut tehdä oikein muuta. Oikeastaan koko viikko on sisältänyt paljon hikiliikuntaa, joten välillä pitää muistaa levätä. Selailin samalla Snapchatista kavereiden Qstock festarifiiliksiä. Osa taisi viettää aikaansa vain alueen ulkopuolella juhlien.

30.7.

Sunnuntai meni pitkälle päivää löhöillessä. Ehkä minulla oli jotkut myötätuntoiset olotilat kaikkia festarijuhlijoita kohtaan, koska podin väsymystä sekä päänsärkyä. :D Kissat tuli aikaisin aamulla herättelemään, joten nousin tietty sen verran ruokkimaan. Simballa on tapana alkaa puremaan sormia, jos sillä on nälkä eikä palvelu pelaa nopeasti. Sulatin pakastimesta broilerin sydämiä valmiiksi kissoille seuraavaan kertaan. Sijaiskotikissat sai myös erityisherkkua lautaselleen ja tyhjästä lautasesta päätellen myös pennuille maistui. :)


Naapuri oli hankkinut kirpparilta Beyond Two Souls pleikkari neloselle ja kysyi alkuviikosta, että voisiko tulla meille pelailemaan. Minulla itsellä on tämä kyseinen peli kesken kaverin luona, joten aika hauska sattuma. Käyn siis kaverin luona pelaamassa ja naapuri minun luona. :D Loppuilta meneekin telkkarin ruutua seuraillen ja on mielenkiintoista nähdä minkälaisiin valintoihin pelaaja päätyy, sillä tarinassa on monia eri vaihtoehtoja.

31.7.

Sovittiin parhaan ystävän kanssa, että pidetään peli-ilta. Halusin päästä Beyond Two Soulsissa loppuun asti, koska se oli enää paria vaihetta vaille valmis. Olen joskus katsonut jonkun pelaavan sitä Youtubessa, mutta ne viimeiset juonenkäänteet oli onneksi unohtunut mielestäni. Kaikki tuli ihan yllätyksenä meille kummallekkin. Täytyy sanoa, että siinä on pelaajalle annettu laajasti erilaisia ympäristöjä. Hahmolla pääsi seikkailemaan kaupungissa, aavikolla, tundralla, kopterissa, sukellusveneessä ja vaikka missä. 


Sain myöhäisen syntymäpäivälahjan joka sisälsi Jeffree Starin meikkejä ja tummaa suklaata. :) Ihana yllätys oli, kun sain kokoelmaan uuden sävyn Androgyny. Testatessani sitä sävy muistuttaa sellaista kylmän rusehtavaa jopa vähän luumuun taittuvaa huulilakkaa. Paketissa oli myös Jeffree Starin uusin huulikuorintapurkki joka maistuu vesimelonin ja purkan sekoitukselle! Ainakin huulilakasta on tulossa myöhemmin meikkikuvia saatuani inspiraation. :)

Huokailtiin, kun heinäkuu vetelee viimeisiään. Parhaan ystävän laskettu aika on parin kuukauden päästä ja mietittiin, että mihin tämä vuosi on oikein mennyt. Toivottavasti kesä lupaa vielä hyviä kelejä, että pääsee täysillä nauttimaan parhaasta vuodenajasta.

Oliko sinun heinäkuu
täynnä toimintaa?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti