Ikimuistoisimmat hääpotretit | Hääsarja osa 1

Mellan ja Tuomon hääpäivä 4.8.2018

1.

Moi! Hääpäivä oli kerrassaan meidän näköinen. :) Nyt kun elämäni tärkeimmät juhlat on juhlittu, niin käynnistän blogissa hääsarjan. Käydään läpi kaikki vaiheet suunnittelusta hääpäivän lopputulokseen. Meidän valokuvaaja teki upeaa työtä ja lähetti kaikki kuvat jo viikon sisään. Hääpotreteista valitsin kymmenen parhainta, jotka halusin jo heti alkuun jakaa kaikkien kanssa. Parin tunnin kuvaushetki oli täynnä naurua, auringon aiheuttamia kyyneleitä, kiipeämistä, vitsejä ja ohikulkevien ihmisten onnitteluja. 

2.
3.

4.
5.
Hääkuvat otettiin Vuokatissa, Katinkullan rannan läheisyydessä. Siellä on todella paljon upeita maisemia, missä lomalaisetkin viihtyvät. Alunperin kyseisen paikan piti olla varasijalla, jos sataa, mutta päädyttiin lopulta siihen. Hyviä kuvia olisi varmasti tullut missä vaan, mutta oltiin kyllä 100% tyytyväisiä näihin. Paikka on myös meille ennestään tuttu, kun ollaan 15-kesäsinä pyöritty siellä. 

Kukkaseppele ja -viehe: Kukkakauppa AhkeraLiisa
Mekko: Oulun Iltapukuoutlet / Kengät: Bypias
Puku: Dressmann / Kengät: Sokos

6.
7.
8.
9.
Nyt on vaan pohdinnassa se, että teetätetäänkö näistä jotain valokuvia tai kenties albumi. Laitettiin suurin osa jo kuvista yksityisryhmässä jakoon, että vieraat voi tallentaa sieltä mieleisensä. Hääkuvaajaan ja potreteille varattuun aikaan kannattaa panostaa todenteolla, koska ne on kuitenkin kuvat (ja muutamat videot) mitkä jää muistoksi siitä päivästä. 
10.
Mikä kuva oli suosikkisi?

11 kommenttia :

  1. Kaikki ihania, mutta nrot 1 ja 10 erityisen kivoja :-)! Onnea vielä kerran!

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia, kaikki on ihan täydellisiä otoksia! <3 Tykkään erityisen paljon tuosta sun mekostasi, ja musta tuntuu, että olisin itsekin päätynyt johonkin ton tyyliseen, jos en olisi perinteisempää mekkoa valinnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Potretteja olisi vielä lisääkin, mutta teen varmaan joskus myöhemmässä vaiheessa jonkun fiilistelypostauksen, kun haluan taas palata muistelemaan hääpäivää. <3 Kävin lukemassa sunkin julkaisut, ihania ja mukavia twistejä olit keksinyt häihin!

      Poista
  3. 10 on kyllä kaunis hääpotretti, mutta oma lemppari on tuo 6, ihanasti heijastuu onnellisuus katsojallekin. <3 Onnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kiitoksia paljon kommentista! Oon tosi yllättyny, että suurin osa tykkää kympistä, koska mä itse huomaan et mulla on siinä tosi utuinen ilme. :D Mutta tykkään kun me istutaan kivellä ja kengätkin näkyy. :)

      Poista
  4. Onnea teille! Mukava nähdä kun omaa tyyliä on oikeasti tuotu esille. Itse olen menossa viikonloppuna vieraaksi häihin ja odotan minkälaisia tyylejä näen; häät järjestetään järven rannalla alusta loppuun. Ainii ja suosikki kuvat on 6 ja 10 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon kommentista! :) Mukavaa viikonloppua sinne häiden merkeissä, pääsisipä itsekin useammin sellaisiin juhliin. :)

      Poista
  5. Minusta 9.kuva on ihana!

    https://kauneushoitolacare.ee

    VastaaPoista
  6. Minusta 9.kuva on ihana!

    https://kauneushoitolacare.ee

    VastaaPoista