Moi! Kun törmäsin viime vuonna Liemessä-blogin kehittelemään uunifetapastaan, olin aivan ällistynyt. Melkein kaikki suosikkiruoka-aineet niputettuna samaan reseptiin! Törmäsin tätä kirjoittaessa myös uutiseen, missä sanottiin, että tämä ruoka oli vuoden 2019 googlatuin kategoriassa ruoka. En kyllä ihmettele yhtään. Halusin tällä kirjoituksella tuoda esille sen, että miksi tämä ruoka on niin älyttömän hyvää ja mitä kaikkea olen tätä vuoden verran valmistaessa oppinut. Jos et ole tietoinen miten tämä valmistetaan tarkalleen, niin pääset suoraan ohjeeseen ensimmäisen lauseen linkin kautta. Olisiko nyt jo korkea aika kokeilla?
Raaka-aineet löytyvät helposti mistä tahansa kaupasta, kun tarvitsee vain kirsikkatomaatteja, fetaa, pastaa ja basilikaa sekä mausteita. Joskus kaapissani on jotain muita jämäaineksia, millä säväytän ohjetta, kuten sipulia ja suolakurkkua ja ruohosipulia, mutta ne eivät ole millään tavoin tarpeellisia.
Uunifetapasta on tullut testattua myös "köyhän naisen versiona", kun kaapeista ei ole löytynyt muuta kuin pastaa, helmitomaatteja ja fetakuutioita. Kyllähän sen syö mieluummin kuin selkäänsä ottaa. Fetalla on oikeasti todella paljon merkitystä, sillä kaikki eivät murene tai sula samanlaiseen muotoon, vaan osa jää vähän kiinteämmäksi möhkäleeksi uunista ottamisen jälkeenkin. Se hankaloittaa fetan levittämistä tasapuolisesti kirsikkatomaattien ja pastan päälle. Basilikan pois jättämisen myös huomaa helposti, sillä sitten tässä ruuassa ei ole sitä sen tarvitsemaa raikkautta ja lisämakua. Kirsikkatomaatit on erittäin tärkeä osa koko reseptiä, sillä ne saavat ihanan paahteisuuden ja pehmeyden uunissa. Lopputulos näiden avulla on se värikäs makujen sinfonia, mitä minä elämääni tarvitsen.

Uunifetapasta on sellaisenaan aivan älyttömän hyvää lohturuokaa sekä juhlaruokaa. Ruokatottumukseni kuitenkin tekivät pienen käännöksen, kun vuoden 2020 alussa aloin innostumaan ketogeenisestä ruokavaliosta ja suurin haasteeni oli jättää uunifetapasta pois. Tiukka keto ei kuitenkaan sopinut minulle, joten siirryin siitä vielä vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. Nyt kun olen kokeillut niitä kumpaakin ruokavaliota, niin sain niistä paljon oppeja ja vinkkejä nykyiseen ruokailutapaani. Ennen kokeilua, söin aivan äärettömän paljon kaikkea epäterveellistä (sekä sokerista) ja tunsin itseni usein väsyneeksi. Nyt olen alkanut löytämään tasapainon herkuttelun ja terveemmän ruoan välillä.
Tässä reseptissä oli kuitenkin potentiaalia vähän kaikkeen, joten se ei jäänyt elämästäni sentään kokonaan pois. Sain inspiraatiota kokeilla myös pelkästään erilaisia kasviksia fetan kanssa uunissa ja ihan tähänkin päivään asti ne on olleet luottoruokaani niin monella eri tapaa. Syön uunifetakasviksia yleensä kalan tai jonkun kasvisproteiinin kanssa. Ihan tavallista uunifetapastaakin tulee valmistettua silloin tällöin, kun sille päälle sattuu.
Tänään juurikin söimme äitin kanssa uunifetaan upotettuja broccoliineja, ruusukaaleja ja helmitomaatteja - kasvispyöryköiden kera. Olisipa tehnyt mieli mukaan laittaa vielä jääkaapissa odottanut kukkakaali, mutta eipä sitten lopulta vuokaan mahtunutkaan. Ensi kerralla sitten taas vähän eri tavalla!
Tiedätkö tämän hittiruuan?
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti